tiistai 21. huhtikuuta 2015

Huutoa ja onnitteluja



Pöö! (0w0)

Tällä kertaa minulla on syy, miksen ole postannut yli viikkoon. Yksi niistä on, että täytin vuosia ja pidin juhlat  viikonloppuna. Toinen on jäätävät kokeet. Kiitos  muuten kaikille, jotka olivat synttäreilläni♥ Tänään aamulla katsoin lukijapalkkia ja näin että..Blogillani on 29 lukijaa! Ihan huikeeta, voi kiitos aivan oikeasti. 30 luvun kohdalla tulee sitten juhlis, että sitä ootellessa. Tänään kun menin kouluun, oli kiva ilma, sitten tulin koulusta,  alkoi tulla vain harmaita pilviä, mutta halusin tehdä tänään postauksen, joten menin surkeeseen ilmaan kuvaamaan. Sielä mä sitten kyykin noin 3-4 tuntia eikä oikein tullut kehuttavia kuvia. 

Päivään kuului myös huutoa. Kun ajattelin pitää pienen tauon kuvaamisesta ja kattoo onko tullut viestei kännykkään, kuulin sitten että sielähän soi hiljaisella äänellä hobitti soittoääneni. Äitihän sieltä soitti ja kysyi miksen ollut sitten vastannut iskälle, ne oli sitten luullut että mulla on joku hätä ja iskähän sieltä tuli pyörällään kuvauspaikalleni huutamaan syömään. Kuvaukset jäi kesken ja kun olin pakannut kamerat jne, huomasin että aurinko alkoi paistamaan.__. Ruuan jälkeen sitten otin vielä pari kuvaa pihalla. Toivon että oikeasti nautitte ja annatte palautetta tästä postauksesta, tein vaivalla♥<♥







































































 Toivottavasti annatte mielipiteenne kommentteihin, olen liian hulluna palautteeseen♥ Negatiiviset & positiiviset kommentit tervetullutta, vastaan/luen niistä jokaisen. Kuvissa esiintyvä Rohkelikko huivi ja Hermionen Ajankääntäjä ovat sitten ystävältäni Oonalta, kiitos kuuluu siis hänelle rekvisiitoista. Ja viimeisessä kuvassa haukottelee ihana huskymme(^-^)








28 kommenttia:

  1. Oihhh, miten ihana postaus♥️ Ihania kuvia ja tosi ihana kampaus Dominolla! Nanikka oli uljas kuten aina0.0 Tykkäsin myös luontokuvista paljon ja en voi muuta sanoa, kun että ihana postaus!♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutsku^^ Hehee, yritän aina lisäillä sen asuun jotain uutta(: Niinhän se on♥<♥ Okei, kiva kun pidit!<3<3

      Poista
  2. Oi pöllö! Oi sinivuokot! Oi Domino <3 <3 <3 Siis vain aah taas!

    VastaaPoista
  3. Oooäääööö liian ihana postaus *^* Domino on niin söpön näkönen tohon kaulahuiviin kietoutuneena :3 ( ja en kai mä nyt ihan erehdy jos totean että se on harry potter kaula huivi? :))

    Ja noi viimeset maisema kuvat on tosi kauniita! Niissä on ihanat värit ja kaikki ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks♥ Kiitos piristävästä kommentista:3 Kiva kun oot sitä mieltä^^ Juuh, totesit oikein B--'3 Öääh♥3♥ Kiitos tuhannesti:3

      Poista
  4. Onnea onnea <3
    Ihana pöllö, mäkin haluun D:.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kiitosta(^-^)
      Ymmärrän, pöllöt on liian usein sydänten valloittajia3':

      Poista
  5. Aivan sairaan ihania kuvia! ❤ Domino on kaunis pikkuinen, ja näyttää kuvissa oikein söötiltä!
    Lopussa olevat kuvat ovat myös todella kauniita *Q*~ ❤
    Onnea lukijoista toivottavasti 30 lukija tulisi pian ! C:

    ~Siniapila~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uii, kiitos suuresti♥ Hihii, kyllähän se on suloinen, kieltämättä:3 Oi joi♥<♥, kiitos kiitos, olen niin iloinen kommentistasi!=(^-^)=

      Poista
  6. 30. lukija ilmoittautuu ^w^
    Onnistuin löytämään tänne Momion kautta~
    Ja Domino on tooodella suloinen pallero :''3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄÄÄKS!<3<3<3 KIITOS SUURESTI!♥ *Tanssii ympäri huonetta* Hehee, mukava kuulla B--3 Pallero..Kuulostaa söpöltä♥3♥

      Poista
  7. Ihana laatu kuvissasi ja Domino on oikea sydämmen valloittaja! >u<
    Jos kiinnostaa nukke-blogini niin käy kurkkimassa www.unelmapullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks, (Miks aina alotan kommenttini usein sanalla "iiks"?.__.) kiva kuulla ettei oo mitään pikselimössöä♥ Niinhän se on ♥<♥ Tietenkin kiinnostaa!:D

      Poista
  8. Sairaan upeita kuvia!♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ Oikeesti dsfkfdsikodsfikjdsfiojfdsijofdsjiofdsjio ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia suuresti Nanette, olen otettu (OwO)♥<♥

      Poista
  9. Hienoja kuvia. >o< Ekassa kuvassa on tosi suloiset värit. Muutenkin tämä shootti on tosi onnistunut ^O^ Neiti on oikein suloinen. Maisemakuvat ovat kans tosi hienoja. ♡

    -Jewelly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokseni on suuri, JewellyCoffee =(♥-♥)= Juu, siinä kuvassa paisto sopivasti aurinko(: Iiks♥3♥ Mahtava kuulla että olet sitä mieltä:* Domino kiittää(: Mahtavaa että tykkäsit 0w0

      Poista
  10. Nyt vihdoin tulin katsomaan tän postauksen, kiitti kun koulussa muistutit! :3 Mutta siis, Domino oli niin suloienn kaikissa kuvissa ja kaikki rekvisiitat olivat myös ihania katseltavia, täytyypä sanoa Oonalle kiitokset, minunkin, koska kuvat oli niin hienoja! :D Jooh, en oikeen tiedä mitä mä selitän, mutta siis ihana Domino ja ihanat pikselimössöttömät kuvat. :3 ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiva että muistit:3 Niinhän se on, semmonen söpöläinen♥3♥ Niinhän sitä täytyy B--3 Oi joi, kiitos♥♥ Jos ei joskus tietäis mitä selittäis, niin olis aika outoa:B IIIKS♥ Kiitos suuresti kommentistasi^^

      Poista
  11. Aivan ihania kuvia<3 Niin ihania. Oi, että Nani osaa olla söpö:3

    VastaaPoista
  12. Näätkö mistään että oonko sun lukija? Kun mä en ees tiiä miten voin liittyä jonkun blogin lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole lukijani(: Mä voin ohjeistaa:3 Kun tuola aika ylhäällä oikealla puolella lukee "lukijaiseni" niin siinä lukee sinisellä pohjalla "Liity tähän sivustoon" Paina sitä, ja sitten siinä lukee "Lue tätä blogia" sitten klikkaa siitä, sitten paina vaan "valmis" :3 Tosi kiva jos liityt lukijaksi!♥

      Poista
  13. Näätkö mistään että oonko sun lukija? Kun mä en ees tiiä miten voin liittyä jonkun blogin lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen kyllä juu Bloggerista, ja et ole:/ Annoin sinulle kyllä ohjeet tuossa ylläolevassa kommentista(:

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥