torstai 24. maaliskuuta 2016

Auringonsäteitä & puolukoita


                                                           
Heissan!(^*^)

Tiedättekö sen tunteen, kun olette odotelleet kuukausikaupalla, että lumet sulaisi edes hitusen ja aurinko pilkistäisi vielä silloinkin, kun on tullut koulusta? Jos tiedätte tunteen, osaatte varmasti samaistua tähän. C: Vihdoin kuitenkin odotukseni palkittiin, ja huomasin koulusta kotiin tullessani sulan kohdan, mihin aurinko paistoi! 

Heh, kuvausreissu onnistu ihan mukavasti, vaikka ulkokuvaustaitoni ovat hieman ruosteessa ja sormet kohmettu niin pahasti sen kahden tunnin aikana, että kesti pitkä tovi että käsiäni olisi voinut kutsua ihan normaali lämpöisiksi. :D 

Minun piti jo viime vuonna kuvata blogiini pääsiäispostaus, minulla oli jopa hieno visio päässä, minkälaisia otoksia olisin napsinut, mutta tapahtui sellainen kömmähdys. Äiti oli ostanut minulle suklaapääsiäismunia rekvisiitoiksi, mutta nehän oli jo syöty! Voin myöntää, että tänäkin vuonna kävi aivan samalla tavalla, ja olin luovuttaa pääsiäispostauksen suhteen, kunnes vaatekomerosta löytyikin pääsiäisrekvisiittaa. Jee!^^ 

Kuvasin siis kaksi shoottia Dominosta ja Norbertista. ^-^ Toivottavasti nautitte<3

_____________________________________
-Viiksetön & töpöhännätön 'pääsiäispupu'-
_____________________________________


(Voi laittaa halutessaan päälle luomaan tunnelmaa :3)












_____________________________________

-Punatulkku, Norbert & pieni linnunpönttö-
______________________________________
















Pyrin tuomaan näissä kahdessa shootissa sellaista keväistä tunnelmaa ja ajatuksen "Kohta on jo varmasti kesä!" vaikka tänäänkin satoi lunta. Cx Mutta hei, mitä te teette nyt pääsiäisenä, alkoiko teillä pääsiäisloma niin kuin minullakin vai vasta vähän ajan päästä? :3 

Miten te vietätte pääsiäistä, vai onko se vain teille päivä muitten joukossa?Olisi todella kiva tietää. ^^ Itse en vietä pääsiäistä, paitsi ehkä napostellessa suklaamunia. :D

Ihanaa kevättä!

Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.

Hobitti, Domino & Norbert

36 kommenttia:

  1. Eka kommentoija!
    Mun puhelin ei ensin päästänyt mua nettiin, joten pääsin vasta nyt kommentoimaan. >_<
    Ihana postaus ja ihanan keväisiä kuvia!
    Kuvista tuli todellakin "kohta tulee kesä" fiilis. Kuvat oli tosi söpöjä. :3
    Oma päösiäiseni menee varmaan siinä nukkeja kuvaillessa ja suklaamunia syödessä... <3
    Hyvää pääsiäistä ja pääsiäislomaa sinulle ja nukeillesi! Muista syödä paljon herkkuja. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon<3 Hienoa!^^ Koska halusinkin, että näistä tulisi edes hieman kesäinen fiilis (: Kuulostaa mukavalta pääsiäisenvietolta^.^ Kiitos samoin<33 Muistan muistan. :D Kiitos kun kommentoit♥

      Poista
  2. Kauniita kuvia! ♥ Suloinen tuo mini linnunpönttö ^^
    Minäkään en vietä mitenkään erityisesti pääsiäistä, mutta suklaamunia tulee syötyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, kiitti paljon♥ Niin on:* Suklaamunat = ♥♥ Toivotan sulle mukavaa pääsiäistä nukkejeni kanssa, Tiinyan!^^

      Poista
  3. Ihanat aurinkokuvat!! Norppu on vaan niin ykkönen <3
    Hyvää pääsiäistä :) Ei nyt kummemmin pääsiäistraditioita, mämmiä kyllä syön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norppuliini kiittää ja halaa<3 Kiitos, samoin sinulle näin myöhässä^^ Kiitos kun kommentoit♥

      Poista
  4. Nuo Dominon vaatteet ovat ihanat! Voisi itsekin neuloa pitkästä aikaa.

    Ja Norbert-matonen :)

    Minä en vietä oikein millään tavalla pääsiäistä, kun en syö suklaatakaan. Lomapäivä muiden joukossa. Nyt tosin aika menee ommellessa Wanhojen mekkoa ensi talvelle. Siinä on niin paljon tehtävää, vasta yläosa melkein valmis ja vannehame jossakin vaiheessa.

    Niin ja hyvää pääsiäistä sinnekin!

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummini tuon mekon on kyllä neulonut^_^ Voih, kumpa itsekkin omaisin tuon taidon! Vau! Siitä mekosta tulee takuulla upea:** Tsemppiä mekon ompelemiseen!<3 Kiitos samoin♥

      Poista
  5. Voi eei kui söpöjä kuvia ;^;. Sulla on ihana ulkoasu, oon ollu taas vähän kuolleena bloggerin puolella.. jospa kevät nyt vähä herättelis ja alkasin lukea kaikkia tauon aikana väliin jääneitä postauksia.

    -Dutchduck

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄÄKS♥ Voi kiitos ;__;♥ Toivotaan, että kevät herättää blogisi eloon^^

      Poista
  6. Ihania kuvia, niinkuin aina, Anni! <3 En miekään pääsiäistä erityisemmin vietä, mutta kyllähän sitä suklaata tulee 'hieman' syötyä. 8))) Tuo ensimmäinen kuva taitaakin päästä uudeksi taustakuvakseni.. c88 Miten sie Anniseni vietät itse pääsiäistä? :'3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw♥3♥ Suklaansyönti on hyvä tapa viettää pääsiäistä^^ Itte kans syön vana suklaata x3 Kiitos kun kommentoit Alina♥

      Poista
  7. Ihania kuvia. Millon taas jatkat tarinaa, Anni?x3

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Innostuin niin katselemaan niitä, että kuvat loppui kesken kesken ihastelun ;__; niistä tuli muutenkin niin kesäinen tunnelma, että tuli ikävä kesää... Mut ihania kuvia kuiteskin! Nyt tuli taas sellanen fiilis, et pitäis mennä itsekin kuvaamaan... Kuvistasi kun saa innostusta ja inspiraatiota samaan aikaan^^
    Pääsiäsloma oli ihan tarpeen, pääsin jo keskiviikko iltana taas tänne kotiin yhdeksän päivän jälkeen :'D käytiin kiirastorstain messussa ja kirkossa tänä aamuna. Veljeni ja tämän vaimo tulivat Tampereelta lomaksi tänne nii ollaan pelattu isolla porukalla dominionii ja muita pelejä :) et sellaista täällä, ja toki odotan sitä sunnuntai aamun suklaakasaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh ;__; Olisin ottanut enemmän kuvii, ellei sormet olisi huutanut armoa xD Ihanaa että pidit kuvista♥ Hienoa! Eikun sitten vaan kuvailemaan:*
      Upeet, et loma oli tervetullut^^ Kuulostaa kivalta. :3 Kiitos kun kommentoit jälleen, Anni♥

      Poista
  9. Todella keväinen tunnelman, tosiaan! ^^ Aivan ihania kuvia, varsinkin tästä 'Punatulkku, Norbert & pieni linnunpönttö'-shootista tykkäsin kovasti! ♥️ Eipä mulla taida olla pidemmästi kirjoiteltavaa, näitä postauksia on ilo katsella ja odotankin jo seuraavia :) Hyvää pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos♥ Olipa ihanaa, kun jälleen kommentoit Diamond^^ Samoin!<3

      Poista
  10. Ihania ja aurinkoisia kuvia!Me aiotaan ottaa tämä ensi viikko vapaaksi koulusta ja lähdetään Lappiin hiihtämään.Hyvää pääsiäistä sinulle,Domskulle ja Norpalle!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oii!<3 Olen halunnut jo viisi vuotta Lappiin ;___; Pidä hauskaa♥ Kiitos samoin:*

      Poista
  11. Ihanan keväisiä kuvia ^^ Itselläni on nyt pääsiäisloma :) Rekvisiitat olivat tosi söpöjä :* toivottavasti postaat taas pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun pidit, Iida. (: Mahdollisimman pian^^ Kiitos kun kommentoit, Iida:*

      Poista
  12. Ihana postaus! Pääsiäistä vietän suklaamunia syöden. Mukavaa pääsiäisloman jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Todella kiva postaus:3 Todella kivoja kuvia ja kiva keväinen tunnelma:) Söpöt rekvisiitat :)

    VastaaPoista
  14. Söpsöjä kuvia ja värit ovat tosiaan kesäisiä!♥ Norppa ja mangusti on niin suloisia pääsiäispupuja♥♥ Musiikki sopi kuviin hyvin ja tykkäsin rekvisiitoistakin paljon♥u♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja uusi banneri on hieno!♥ ( mutmuahäiritseekunsiinälukeePULLIPblogvaiksunmolemmatnuketeioopullippei)

      Poista
  15. Mun pääsiäiseen kuuluu tänä vuonna se että isäni täyttää 50 v. Mutta ihania kuvia taas ja musiikki sopi hyvin.

    VastaaPoista
  16. Mun pääsiäiseen kuuluu tänä vuonna se että isäni täyttää 50 v. Mutta ihania kuvia taas ja musiikki sopi hyvin.

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia jälleen! ♥
    On mukava katsoa kuvia, joissa ei ole enää paljoa lunta, kun täällä sitä on vielä hirvittävästi ja siihen on alkanut jo kyllästyä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, suuret kiitokset ^w^♥ Lumi sais jo juu sulaa kokonaan hus ;___;

      Poista
  18. Ihania kuvia, mutta tuli mieleen, norbert
    On dal, eikö? Niin kääntyykö sen silmät vasemmalle ja oikealle ja niin edelleen.
    Mutta meneekö silmät kiinni myös, kuten pullipeilla? (ja siis olen kuullut että dalien silmät kääntyvät mutta eivät sulkeudu, ois kiva jos edes joku vastaisi tähän
    ^-^)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norppa on Dal^^ Kääntyy silmät vasemmalle ja oikealle. :3 Ei saa kiinni silmiä. Toivottavasti tästä oli apua♥

      Poista
  19. Jee onneksi sait toteutettua pääsiäispostauksen, rakastin sitä ♥ :> Ja mä vietin tänä vuonna pääsiäistä kahden tuttavan 70v. synttäreillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voisitko kertoa miten sait tuon instagramin pyörimään tuonne sivuun, jos vaikka alkaisin panostamaan niihinkin kuviin :D

      Poista
    2. Oi kiitos<33 Pidä hauskaa synttäreillä!:33 Sain instagramin tuohon sivupalkkiintuolta^^ ---> blogikonsultti.blogspot.fi/2014/10/instagram-blogin-sivupalkkiin.html

      Toivottavasti tämä oli avuksi:*

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥