torstai 10. maaliskuuta 2016

Sortuva itsetunto






_________________
Heipsukkaa!♥
___________________

Heh, pitkästä aikaa torstaina postausta. Päätin olla viime viikolla postaamatta, jotta nyt saisin taas otettua kiinni tästä torstain postausrytmistä, jos siis ihmettelitte että minne katosin kun näkymättömyys- tai haltiaviitan alle. :3

Tämän postauksen shootin aiheen keksin katsoessani YouTube videoita kiusaamisesta ja itsetunnosta. Ajattelin, että miten siistiä olisi itsekkin rohkaista tässä asiassa, mutta mietin että miten. No tietenkin shootin kautta se kävisi!^__^ Kerron tämän niin kun Dominon silmin, nimittäin sillä pienellä raasulla on ollut  pahoja itsetunto ongelmia ja on pitänyt itseään vain pölypallona. ;___;


Suosittelen laittamaan musiikin, nimittäin se auttaa syventymään tähän.^^♥

Nightsky



Tiedätkö sen tunteen, kun olet yhtä hauras kuin korttitalo, joka kaatuu hennoimmastakin tuulen vireestä. Kun sanat ja teot ovat saaneet sinut ennakkoluuloiseksi ja vainoharhaiseksi.




Olen surullinen puolestasi, jos tunnet niin. Tiedän täsmälleen miltä se tuntuu. En voinut vilkaista edes peiliin, ilman että näin kasvoillani ja olemuksessani lukemattomat virheet..




Enkä ilman, että tunsin kyynelten kirveltävän silmiäni.



Oloni oli kokoajan yksinäinen, vaikka ympärilläni olikin ihmisiä. En ole kuin he, olen erilainen.



Pulpettiini, reppuuni, jopa takin huppuuni pudoteltiin tirskuillen sanoja, lauseita, jotka mursivat minut. 



Näin itseni muita surkeampana, mitättömänä. Siksi myös itsekkin uskoin jo noihin sanoihin. 




Ja aina kun luulin saavani ystävän, hän paljastuikin sydämeni raatelijaksi joka vain levitti syvimmät salaisuuteni kaikille. Eikö ketään voinut oikeasti auttaa?;__;




Tätä oli kestänyt niin kauan kuin muistan. Kätkin kaiken minulle tärkeän sydämeeni, enkä kertonut kenellekkään mistä pidin tai kenestä.



Kukaan ei ymmärtänyt minua. Tunsin päivien matelevan samanlaisina eteenpäin kuin hidastettu kello. Jokainen päivä häpesin itseäni. Jopa opettajat halveksivat minua kun kerroin kiusaamisesta.



Synkät ajatukset hiippailivat mieleeni, ne yrittivät vetää minut lopullisesti pimeälle puolelle, mutta pidin pääni.



Mutta eihän surun ei pitäisi tuntua fyysiseltä, mutta silti sydämeeni sattui.



En enään kohottanut katsetta iloisena ylöspäin katsomaan lintuja, katseeni pysyi maahan putoilevissa lehdissä ja vesilammikoissa jossa vaelsi pilvilauttoja.




En ole ollut ikinä hyvä koulussa, mutta ikuiset tuuppimiset, syrjimiset, potkimiset ja huudot eivät auttaneet asiaa..



Ihmiset väittävät, että erilaisuus on rikkaus, mutta miksi minua erilaista kiusataan? He olivat tehneet elämästäni painajaista, joka muuttui todeksi.



Paitsi sinä eräänä päivänä, tapahtui jotain todella outoa ja hämmentävää.




Kouluun oli saapunut uusi tyttö, joka seurasi minua. Huomasin, miten hän yritti useasti kiinnittää huomiota. Kerran, hän kirjoitti lapun hieman suttuisella käsialalla..



Jossa hän kertoi minun olevan kaunis♥ Hän tarkoitti sitä niin sisältä että ulkoakin.




Tutustuin häneen, hän oli aivan mahdottoman positiivinen, että empaattinen. Sain syyn tulla kouluun ja hymyillä. 



Olen tyytyväinen, etten koskaan luovuttanut ja tehnyt mitään, mitä ei voisi kääntää..

Koska muuten en olisi tuntenut elämäni tärkeintä ihmistä, joka välitti minusta oikeasti.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Domino halusi viestittää tällä kertomuksellaan teille, että toivoa on aina, ja että kiusaaminen voi johtaa paljon suurempiin asioihin, kuin uskoisi.

Kiitos muuten suuresti viime postauksen kommenteista, ne olivat todella huikeita ^w^ Kertokaa ihmeessä kommenteissa, mitä tykkäsitte postauksesta. :3

Kiitos suuresti kun luit<3



Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.

Hobitti, Domino & Norbert

36 kommenttia:

  1. Oi miten ihana postaus!!! Nuo kuvat ja tekstit <3<3

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana postaus ja musiikki sopi hyvin kuviin♥33♥ Shootissas oli kerrottu tosi hyvin teemaa ja se oli kerrottu kivasti :"3 Alkukuvat oli tosi ihania ja ne oli mukattu hyvin ^^ Hyvin toteutettu shootti ^*^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos^^ Tosi kiva että tykkäsit Oona♥ Kiitos kun kommentoit:3

      Poista
  3. Ää ihana Domino <3 Shootti oli tosi hyvä, onneksi se loppui onnellisesti ^^
    ( toi aika koru on ihan sairaan kolee, olikin aika huvittava nähdä se heti tuossa alussa kun juuri sain Azkabanin vangin kuunneltua loppuun )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneliset loput ovat kyllä ihania♥ Vou!<3 Azkabanin vanki on niin ihana^^ Kiitos kuin luit Naname, ja jännä yhteensattuma cx

      Poista
  4. Wau! Mahtavaa tekstiä ja kuvat olivat yhtä mahtavia! Sulla on kyllä lahjoja kirjottamisessa ja kuvaamisessa! Onneksi kaikki päätyi hyvin! Musiikki todellakin auttoi keskittymään ja se oli hyvä valinta! Ihana tää idea koko postaukselle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos Jutta^^♥ Hienoa tietää^^ Kiitos paljon♥

      Poista
  5. Voi miten kauniisti kirjoitettu, entistä enemmän vaan tykkään Domskusta ja Norppulista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tietää♥ Suuret kiitokset Katya<33

      Poista
  6. En vain voi sanoa muuta kuin, että aivan mahtavasti kirjoitettu♥ Oon aivan sanaton tästä♥ Sun blogi on vaan todella hyvä♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä aivan yli ihanasta kommentista!<33♥

      Poista
  7. Vau! Tosi vaikuttavaa tekstiä! Ja musiikki sopi tosi hyvin! Tykkäsin tosi paljon tästä postauksesta, aihekin kun on niin tärkeä! Ja äää oot sika hyvä kuvaaja, rakastan vain katsella näitä kuviasi <3 Tällä kertaa osaan sanoa lempi kuvani, sillä toi tokavika kuva mursi sydämeni täysin... Niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun pidit noin paljon<3 Oon otettu tästä♥3♥ Kiitos jälleen kerran, Anni Jokinen<3

      Poista
  8. Kaunis teksti ja ihanat kuvat!
    Hyvää viikonloppua sinulle ja nukeillesi!

    VastaaPoista
  9. Woaa, miten Anni aina saat nii hyvin vangittua sen tietyn teeman kuviisi? Kerro minulle ;_;

    VastaaPoista
  10. Tiedätkö miltä tuntuu kun olet kirjoittanut piiiiiiiitkän kommentin ja juuri kun olet valmis, netti kaatuu? ^-^
    No kirjoitanpa lyhyemmän :3 niin, musta tuntuu ihan kuin oisin OIKEASTI kortti talo niinkuin tossa sanottiin..ja tossa...oliko se "shootti" no kuitenkin, siinä oli 99% kaikki miltä musta tuntuu, yksi puuttuu vain:eipä ole ystävää... :'c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, liiankin hyvin sen tunteen;___; Harmi et säkin nyt tiedät sen fiiliksen ): Voi ei!</3 Mä toivon sulle niin paljon tsemppiä♥ Uskon kuitenkin, et löydät vielä joku päivä ystävän(:

      Poista
  11. Todella tärkeä aihe, ihan mahtavaa että toit sen esille ja kirjoitit tuollaisen tarinan *_* ♥️ En tiedä edes mitä kirjoittaa, olet kyllä taitava kuvaaja mutta ehdottomasti myös tarinankirjoittaja ja osaat tuoda postaukseen yhden ja ainoan tunteen. Ja se tekee sun postauksista omaperäisiä ja upeita! c: Välillä itsestä tuntuu, että toistan samaa teemaa, mutta tänne tullessa voi olla varma, ettei shootti toista mitään edellistä, eikä inspiraatiota puutu <3 Siksi kiitänkin vaivannäöstäsi ja upeista postauksistasi, sillä täältä blogista lähtiessä voi olla varma että pää on täynnä erilaisia ideoita! ^^ En suorastaan malta odottaa seuraavia postauksia~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että että pidät siitä, että kirjoitin tämän♥Voi ei, on niin ihana tietää että olen jonkun mielestä omaperäinen 0u0♥ Mul on sellainen tunne kuules usein, et kuvaan samanlaisia kuvia xD Ja et kyl musta toista samaa teemaa^^ Ääh, ei tarvitse kiitellä, vaikka olenkin otettu siitä, että kuvani (jos nyt oikein ymmärsin?) inspiroi sua^^♥ Kiitos kun kommasit näin ihanan kommentin jälleen:*

      Poista
  12. Todella kaunis postaus, ihanat kuvat ja sanoma. Kiva juttu kun postaus sai iloisen lopun <3 Mulle tuli oikeesti kyyneleet silmiin tätä lukiessa ; w ;
    Pystyin samaistumaan suurimpaan osaan, koska itelläkin on tuommoisia ongelmia vaikka mua ei kiusatakkaan noin fyysisesti, mutta syrjitään ja katsotaan kuin roskaa koska oon liian erilainen. Onneksi mulla on mun paras ystävä jota ilman oisin ihan yksin ja hukassa :)
    Mutta siis täydellinen postaus kuten aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos niin paljon<33 Vou,oon yllättynyt että tää postaus saa aikaan tunteita 0.0♥ Voi ei, ihmiset ei ymmärrä erilaisuutta ja on niin ahdasmielisiä että ei osaa ajatella muiden kannalta, ja se on sääli. ): JES! Onneks sul on aito ystävä♥ Aaw, kiitos Neda ja tsemppii!^^

      Poista
  13. oi miten tunteellinen..... aivan ihana tarina!

    VastaaPoista
  14. Ja Anni onnistui jälleen kuvissa ja ideassa. Kosketti todella. Mulla oli toi siis ihan sama: ykkös luokalla mun luokal olin minä, yks tyttö sanotaan sitä S ja sit kaks poikaa V ja N. Kakkoselle V muutti ja S jäi luokalleen, joten oli kahestaa sen pojankaa ku S oli yhen tytön M kanssa.Kolmonen meni samal taval paitsi, et nelosen kolme tyttööki kiusas mua. Nooh nelosella S muutti pois ja sit tuli tyttö J ja sen pikkusisko joka oli sen M kaa. Viitoselle tuli sit 3 uutta TYTTÖÖ, mut kaikki muutti pois enne kutosta samoin J. Joten ny sit elelen kuutosella M kaa. :-)
    Ps. Noi isot kirjaimet oli niit 'nimii'
    Pps. Sekavaa...eikö?D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis elelen kutosel N kaa ja oon koulus vuot nuoremman tytön M kaa ja joo mei on pieni koulu, nyt vaa 40 oppilasta:-)

      Poista
    2. Siis elelen kutosel N kaa ja oon koulus vuot nuoremman tytön M kaa ja joo mei on pieni koulu, nyt vaa 40 oppilasta:-)

      Poista
    3. Mukavaa kun pidät<3 Kiitos:* Ei ole kivaa, jos on tuollaista kiusaamista ): Tsemppiä Eevee ja kiitos kun kommentoit♥3♥

      Poista
  15. vaikka en ole toooooosi pitkään aikaan jaksanut edes vaivautua lukemaan kenenkään postauksia saatikka kommentoimaan mutta nyt on ihan täysin pakko, koska tykkäsin todella tästä postauksesta!
    musiikki taustalla toi juuri oikeanlaisen tunnelman ja muutenkin oon aina tykänny sun kirjotustavasta ja kuvaustyylistä ♥
    eikä tietenkään unohdeta kuinka ihana domino on ;-; haluan halia sitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeiij!<3 Kivaa kun kommentoit ja tykkäät tästä♥ Ihana tietää, kiitoksia<33 Domino antaa halin^^ Kiitos kun kommentoit Ennu:*

      Poista
  16. Tää oli jotain todella kaunista, ei voi muuta sanoa ♥

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana, kyyneleet tuli silmiin. Tunnelman pilasi ainoastaan se kun mun isoveli huusi kenen puhelin siellä pirisee. Mutta aivan liian paljon ihanuutta.♥♡♥♡♥♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, et tää oli susta tunnelmallinen ♥ Harmi että veljesi häiritsi. Kiitos PilviLilja^^<3

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥