perjantai 22. heinäkuuta 2016

Suurin inspiraationi lähde


(Kollaasiin sain inspiraation Diamond nimiseltä nukkeilijalta)

TERPPA!

Mulla oli jo ikävä teitä, vaikka viime postauksesta on vain vähän päälle viikko!>w< *Halaa* Paljon kaikkee kivaa on tapahtunut, esimerkiksi katsoin todella mahtavan, kauniin ja surullisenkin elokuvan tässä maanantaina, jonka nimi on 'Kaiken teoria' Voisin puhuu tästä elokuvasta postauksellisen verran, mutta sanotaanko näin lyhyehkösti, että Eddie Redmayne oli uskomattoman upea roolissaan ja tämän leffan katsomisen jälkeen en säästynyt päänsäryltä, joka aiheutui yli tunnin itkemisen takia. Suosittelen katsomaanLinkkaan tähän vaikka linkin, että voitte halutessanne vilkaista trailerin. (: Jos olette nähneet Kaiken teoria-elokuvan, olisi ihanaa, jos jakaisitte mielipiteenne siitä!^^

Sain kyseisestä elokuvasta innoituksen näihin kuviin, ja tämän seuraavan shootin kuvissa esiintyvät tekstit ovat lainauksia siitä.^^ ( Shootin runo ei liity millään tapaa itse elokuvaan) Tajusin muuten pari päivää sitten, että elokuvat ovat suurin inspiraation lähteeni kuvaamiseen, jonka olette ehkä huomanneetkin. :D Mikä on teidän inspiraation lähteenne esim. kuvaamiseen, piirtämiseen tai vaikkapa kirjoittamiseen? Kertokaa ihmeessä kommenteissa, lukisin niitä mielelläni. :3 




 

(Kelatkaa rauhallisesti ja laittakaa ihmeessä musiikkikin päälle, se tuo tunnelmaa)




Päivät valuivat käsistäni
 kun meren huuhtoma hohtava hiekka,
aikaa kannoin harteillani, kun se olisi ollut syntinen miekka,



Ihmiset huolettomina huutelivat kaduilla, 
että eihän yksinäisyyden pitäisi sattua,
että siihen vain kuuluisi turtua ja tottua,




En tiennyt, mihin askeleeni suuntaisin,
tai kenen perään kaipaavana huutaisin,



Arvokas aika tiimalassissani kallistui,
ja kyky luoda hymyn haihtui,




Lehdet kukkivat, lakaistuivat ja maantuivat, näin sen aina yksin, kompuroin kettinkejen kanssa kuukaudesta toiseen,



Enään en tiennyt, mitä odotin päivältä tulevalta,
tai miksi pitäisin itseni kaukana myrskyltä taikka tulelta,




Kiireesi ja palava elämänhalusi sinut
 minusta kauemmaksi vei,
niin että kaikki mitä ennen yhdessä koimme ja
 jaoimme, nyt yksin tein,




Olin unohtanut jotain minkä sinua muistellessa muistin, nimittäin toivon, 




Sanasi palasi hämärään mieleeni,
 jotka käskivät minun jatkaa matkaa
 ja jaksaamaan julmaa maailmaa,



En käsitä vieläkään, miksi olin useat vuodet laahannut katse vesilammikoita hapuillen, joista heijastui öiset revontulet, miksen katsonut niitä vain taivaan maalatulta kannelta?



Oivalsin vasta silloin, miten monia vuosia olin musertanut, kun olin vain suremalla sydämeni ja mieleni rusentanut.



Vihdoin näin kuitenkin sinut, ymmärtävät kasvosi sekä kuulin lohduttavan äänesi,



Sinä luotit ja uskoit minuun, toit elämänhaluni takaisin, taidon taas hymyillä ja nauraa,



Silloin tajusin, että olet elämäni tärkein henkilö,



Aina.



Vielä olisi Norpan omia pieniä aatteita. ^3^



Joskus miust tuntuupi, ett ikäiseni haluis aikuistuu mahollisimma pia,
 ett lapsuus pitäis tuhota,
ja kuuluis vaa pienemmilleppi uhota.



En tiiä, ehk mie saatan olla outo tai muista poikkeavaki,



mutta miks näin pienen on leikit ja nauru lopetettavapi?



Oon mie sen jo päättänytki, ett en aijo aikuistuu koskaa,
 en halluu vastuuta kantaa taikka virnettä miun kasvoilta poistaa.


Tälläisiä shootteja ja niiden kylkeen väsättyjä runoja (?) :D Itte jälleen kerran nautin tämän tekemisestä huimasti, vaikka aikaakin on uponnut jälleen aivan järkyttävä määrä, mut ei se haittaa, koska tykkään tästä, kun voin pitää aivan omanlaista blogia♥ Myös teidän upea palaute buustaa tekemään postauksia, ne saa aina niin hyvälle tuulelle, kiitos!(^w^)

Ihanaa päivänjatkoa teille, nauttikaa vielä kesälomasta ja kiitos kun katsoit postaukseni!



Heh, eräs ystäväni, joka vaeltelee Instagramissa nimellä @sabinaaw , pyysi Dominoa ottamaan Norbertin kanssa selfien. Ole hyvä Maria, tässä se nyt on vihdoin ja viimein (x


Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.

Hobitti, Domino & Norbert



22 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Tykkään näistä sun pitkistä postauksista, ainakaan kuvat ei lopu kesken :D Toisaalta kun on vähemmän kuvia niin kiinnittää ehkä enemmän tai ainakin erilailla huomiota kuviin :0 tykkäsin varsinkin noista kuvista, joissa oli sitaatteja. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kiinnostus heräsi :) Ihan kuin jokin mainoskikka "kattokaa näitä mun kuvia, eikö ookkin hienoja? Ne on muuten tästä elokuvasta..." Niin jokin mainosmies... Tai nainen xd Mut pakko kyl sanoo et toi "I am child always" oli tosi nätti kuva ja noi pehmot oli ihan sika söpöi tos Norpan vieressä. Mietin muuten hetken etkai laittanu sitä mun piirtämää kuvaa tänne, mut et ollut xD hyvä, noi sun kuvat Norpasta onkin paljon edustavampia!
    Itse etsin inspiraatiota usein kirjoista tai musiikista. Tai sit vain odotan kuuta taivaalta xD
    Mut nyt lopetan! (Mistä lähtien mun kommenteista on tullu näin pitkiä?) Oli taas kiva lukea tämäkin postaus:3 Hyvää kesäloman loppuviikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oot jälleen kirjottanut LOTR kirjojen pitusen kommentin, hyvä niin!♥ Haha, mä ymmärrän sua. :D Esim jos katon jotain lempitubettajani (En nyt tarkoita tätä vertauskuvauksellisesti sillein, että oisin sun lempi bloggaaja xD) videota, harmittelen välillä, jos se on lyhyt. cx

      Haha, isoveljeni vitsailikin sillä, kun teen elokuva aiheisia postauksia, et mainostaisin niitä elokuvia mun faneille xD Kielsin kyllä jyrkästi, että he eivät todellakaan ole mun mitään faneja vaan lukijoita..(Mutta sitten kiusaantuneena muistin, että eräs oli miitissä kutsunut itseään minun faniksi, joten korjasin, että se ei tarkoita, että jos yksi on mun fani, et kaikki ois..En itte henkilökohtaisesti pidä siitä, että joku kutsuu itseään mun faniksi, mutta sehän on vain mun mielipide)

      Aaw, kiitos♥ Joo, mäkin tykkään niistä pehmoista, ja ne on saanut vakiopaikan Domskun ja Norpan kerrossängystä. (x Itseasiassa harkitsin upean piirrustuksesi laittoa, mutta sitten ajattelin, että ehkä saattaisit nukkua niin en viittinyt laittaa sitä ilman lupaa. 0n0 Äläs nyt, se sun piirtämä Norppa on oikeestikkin hieno♥ Kerroin siitä jopa iskälleni ja veljellenikin. ^^ Noihan on hyvii inspiraation lähteitä! Ittellänikin on välillä musiikki, ja sillonkin elokuvamuusikki. :D En tiedä, mut sen mä tiedän, et sun kommentit on aina ihania♥ Kiitos samoin!<3 Kaksikoltakin terkkuja, ja kiitos aivan älyttömästi Anni!<33

      Poista
  2. Laitoin heti tuon leffalistaan, kuulostaa nimittäin just sellaselta josta tykkään. Vähän samantapanen on tuo "Kaunis mieli", joka pitää muuten sekin katsoa tässä joku päivä uudestaan <3
    Todella kauniita kuvia ja ihana tunnelma! Itse saan inspiraationi lähes aina musiikista, mikä on varmaan aika yleistä..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoo!^^ Suosittelen katsomaan. :3 Okei! Voisin itse joskus katsoa tuon (: Voi kiitos♥ Se on kyllä yleistä, mutta musiikki inspiroi tosi herkästi, itsekkin kuuntelen usein postausta tehdessäni teemaan sopivaa musiikkia, jotta voisin syventyä siihen paremmin. Kiitos Ansku aivan ihanasta kommentista!^__^

      Poista
  3. Oon ite myös nähny ton elokuvan, ja voin kyllä ehdottomasti samaistua sun reagtioon... oli kyllä hyvä elokuva.
    Kuvat ja musiikki sopi hyvin yhteen ja runot oli vielä niin sanotusti kirsikkana jäätelön päällä. Itelleni tuli tosi rento ja rauhallinen fiilis tän sun postauksen jälkeen, tosi hyvää työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes!:D Ihana löytää tämän asian kanssa 'sielunsiskoja'. :3 Olen otettu, kiitos♥ Ja todella mukava kuulla, että postauksillani on tuollainen vaikutus' ^3^ Hyviä öitä, Milla♥

      Poista
  4. Aivan ihana postaus! Noi runot oli hyvä lisäys kuvien katseluun,vaikken kyllä jäänyt keskittymään liiemmin sen sisältöön :''D
    En ite oo kattonu tota 'Kaiken teoria':a, mutta olen kuullut siitä monesti ja tainnut nähdäkin muutaman kerran trailerin. Kiinnostukseni heräsi, vaikka pitää myöntää että en koskaan itke tai ole itkun partaalla elokuvia katsoessa ja toiminta/fantasiaelokuvat on enemmin mun katselualaa kuin rakkauselokuvat tai komediat. Joka tapauksessa kaunis postaus (kai niin voi sanoa?)! <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos!♥ Ymmärrän, runot ei aina nappaa. :3 Okei!^^ Mut sehän on mukavaa. (: Noh, kaikkia ei itketä elokuvat, mikä on ihan ymmärrettävää.^^ Itsekkin katon lähes pelkästään The Lord of the Ringsia, Harry Potteria, Liisa Ihmemaassa ja Star Warsia, mutta sitten on tälläisiä pikku poikeukksia, esim Päätön ratsumies, (Okei, noh, siinäkin on fantasiaa, mut teemana siinä on kyl kauhu. :D) ja just toi Kaiken teoria. (: Itse en pidä komedia-elokuvista ollenkaan, mutta tykkään, jos elokuvissa on sopimassa mielessä sitä.^^ Voi kiitos♥ Kyllä niin voi sanoa.:3 Kiitos ihanasta kommentista, Rebekka!

      Poista
  5. Multa alkaa oikeesti loppumaan sanat kesken näitä sun täydellisiä postauksia kommentoidessa.♥ Sun postauksista ja kuvista huomaa et käytät niihin aikaa ja vaivaa ja mä arvostan sitä todella! ^__^ Lisäks sä kirjotat niin vapaasti ja keksit tosi ihania lausahduksia ja runoja. Mä tuun oikeesti oleen ikuisesti kateellinen sun kirjotuksille. c;

    Sun kuvat on jotain niin sanoinkuvailemattoman kaunista, etten oikeesti saa millään sitä sanotuks! ><♥ Tota tunnelmaa ja sävytystä ei voi havitella mistään muualta ku sun kuvista, sitä ei voi matkia, se on sun tyyli, vaan sun oma täydellinen tyyli. ;w;♥

    Domsku ja Norppa on kyllä yhtiä maailman ihanimmista nugsuista! Sä oot saanu niistä niin omanlaisia ja uskomattomia persoonia jaja tykkään ihan älyttömästi tosta Norpan murteesta. :p♥ + tosi sulonen toi neitien selfie!

    Mun suurimpia innoituksia on kanssa elokuvat tai musiikki, mutta kaikkein suurin niistä on varmaan muut nukkeilijat, ja sä oot yks niistä jotka innoittaa mua ihan älyttömästi ja jonka kuvia ja postauksia katon tyylii 24/4!♥

    Sun postaukset ja sanat tosiaan on vähän niinku mainos johonki leffaan, mut se on pelkästään hyvä juttu, pitääpi katsoa toi 'Kaiken teoria' joskus. ;p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, tarkoitin tietysti 24/7, enkä 24/4! ^^'

      Poista
  6. Oih, kuvat olivat taas täydellisiä! Kaikki tekstit ja muut oli kirjoitettu loistavasti. Kuvat ovat ihania,vaan niin täydellisiä!

    Itse saan inspiraation elokuvista, sun blogista, musiikista, ja ihan vaan luonnosta.

    Sun blogia on niin ihanaa lukea, kaiken ymmärtää, ja jokainen postaus on omanlainen ja ihana(^^) Oot kehittynyt aivan hurjasti!

    Yhtenä päivänä luin sun blogin läpi, ja sun kaikki kuvatarina on kultaa, jota lukee!

    Kaikki sun runot on täydellisiä, en vain voi käsittää kun oot niin taitava ja sulla on taivaallisen ihanat nuket!!!

    Muuten mistä sä ostat sun nukkejen peruukit?
    Olisi kiva jos vastasit.

    angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso hali ja kiitos!♥ Ihana tietää, et saat inspistä mun blogista, makeeta!D:<3 Eikä, voi kiitos♥3♥ Mä menin kyl ihan sanattomaks tosta, et oot lukenut mun blogin läpi yhes päiväs.. 0.0 Nostan hattuu! *Nostaa Lakko-lippistä´* Molemmat ovat Luts nimiseltä verkkokaupalta^^ Kiitos paljon Sylvia<3

      Poista
  7. Ihania kuvia ja ihania runoja löytyy jälleen välistä!❤
    Ja toi selfie on ihana. :3
    Postaile taas pian!
    ~Kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kiki♥ Ihanaa, että jaksat tulla niin usein kommentoimaan tänne:*

      Poista
  8. Hei kivan blogin omistaja!
    Näitä kertomuksia olisi mielettömän ihana lukea, mutta... Minua häiritsee suomen kielen kielioppivirheet, jotka vievät koko huomioni ja sitten jää jutun juoni sivuseikaksi! Samoin tuo muka-savonmurre (?) ei vaan nappaa! Jos saisit jonkun kielenhuollosta kiinnostuneen (äiti tai isä tai joku?) oikolukemaan kertomukset ja korjaamaan virheet, niin upeiden kuvien antama nautinto moninkertaistuisi :)
    Tämä on aivan ystävällisessä hengessä kirjoitettu *^*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Olen tietoinen, että kielioppini ei ole mitään priimaa, mutta tuo oudosti kirjotettu teksti on tehty ihan tarkoituksella, koska kyseinen hahmo (Norbert) puhuu kuvatarinoissakin hyvin epämääräisesti. (: Kiitos paljon rakentavasta palautteesta, mutta olen pahoillani, mutta tuota Norbertin puhetapaa en aio muuttaa, koska se on jo monille lukijoillekkin tuttu juttu, että hän puhuu tuolla tavalla, mutta ymmärrän kyllä, että se ei ole kaikkien silmille kovin mukavaa lueskeltavaa, ei siinä mitään. :3 Pyrin päättämään, että kirjottaisinko runoni kirja- vai puhekielellä, koska välillä sekotan molempia. ^^" Kiitos kuitenkin paljon! Arvostan. (: Tietenkin! En nyt luullutkaan, että kirjottaisit tämän muka ilkeillääksesi, kritiikki ja rakentavapalaute on hyvästä.

      Poista
  9. Ihana, mahtava, mullistava, suurenmoinen, ja vielä kerran IHANA postaus >3< Värit, tunnelma, kuvat itsessään, sä oot kyllä tosi taitava! :3 Ootko muutes tulossa tylyconiin, kun tietääkseni sä fanitat jonkun verran harry Potteria...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, liian suuria sanoja pieneen blogiini, mutta voi kiitos♥ Oot oikeasa, fanitan suuresti Pottereita, mutta en ole kuullut tuosta Tylyconista. 0.0 Täytyypä katsoa siitä tietoa, ilmotan kyllä blogissani, jos tulen!:3 Kiitos kun tulit kommentoimaan♥

      Poista
  10. Heti ekaks: KIITTI SELFIESTÄ ISI X"D nwn💞💞💞💞💞💞💞💞💞💞💞💞
    Oli taas ihana postaus *~* Saat jotenki aina kaikista kuvista niin tunnelmallisia ja tekstitki on aina nii täydellisiä( ' ^ ' )💗👏🏻 Sanattomaks tässä menee C": 💝💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, poikaseni 8D♥ Aaw, voi kiitooos♥

      Poista
  11. Voi, onpa sulla kauniita kuvia! <3 Taitava olet! Liityn lukijaksi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos♥ Aivan mahtavaa Korppi!^^<33

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥