torstai 24. syyskuuta 2015

Vastaukset♥












Ketä heppu on niin hidas kuin etana, että julkaisee 50 lukijan 
spesiaalin sillon, kun on jo 90 lukijasientä?0w0 

Vastaus on..Minä! Kuten varmaan te jotkut professorit muistatte, ilmoitin, että 50 lukijan kunniaksi, teen 'Domino vastaa' postauksen. :3 Noh..Tämän spesiaalin tekeminen olikin odotettua hitaampaa, koska kysymyksiä tuli yhteensä noin 193! Mitä tämä on! Niin paljon! :D Mutta toivon niin hartaasti, että tämä postaus on ollut odotuksien arvoinen. (:

Ps: Alkukuvista toisiksi eka on omistettu Hermione Grangerille ja kolmanneksi ensimmäinen Frodo Reppulille, koska 19.9 oli Hermionen synttärit ja Frodon 22.9 Annetaanpa siis raikuvat abloodit näille ihanille hahmoille, jotka nyt ovat täyttäneet vuosia! Suuret kunnianosoitukset myös teille, jotka ovat kommentoineet viime postaukseeni. ♥3♥

Näin päivän varoitusajalla, päädyin lähtemään huomenna kaverini kanssa Helsingin pullipmiittiin! Oon niin innoissani siitä, ja toivon, että tulee yhtä mahtavaa kun Tampereellakin. Mukaan hyppäävät tietenkin
 Norbert ja Domino. Myös kuvamateriaalia on luvassa. :3

Ps: En laittanut tähän postaukseen monta samankaltaista kysymystä. (:


-Vastauksia teille Dominolta-

Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi nähdessäsi Hobitin? 
(Kutsutko häntä Anniksi vai Hobitiksi?) 
             Ajattelin, miksi hän kirkuu nähdessäni minut. 0.0 Ja ihan Anniksi kutsun.


Toivotko seuraksesi Pullip-perheen jäsentä ja onko eristyistoivetta?
Ei ole erityistoiveita, ja onhan minulla jo Norppa täällä. 

Lempiruokasi?
Letut kermavaahdon kanssa. Kantsii maistaa!<3

Lempi lautapelisi?
..Jos totta puhutaan, en ole koskaan pelannut lautapelejä. :,D

Pidätkö teestä? Jos et, miksi?
En oikein tykkää teestä, se on vähän liian 'sivistynyttä' hommaa ja laimeeta.

Lempi jäätelö?
Pähkinasuklaatryffelikookosmaitosekoituskermavaahdolla ja nallekarkilla. 

Kasvaako spaghetti puussa vai maassa? XD
Domino: Olen itsekkin miettinyt samaa. 0.0 ..Norbert!
 Kasvaako spaghetti missä?

Norbert: Kuussahan se. ^-^

Lempieläin?
Mangusti<3 Se on niin veikeä otus.

Hevonen vai lammas?
Lammas.

Tykkäätkö olla kuvattavana?
Onhan se kivaa! Varsinkin, kun Anni ei ole vielä löytänyt kuvanmuokkainta, jolla vois häivyttää siimaa,
niin ei tarttee roikkuu puissa yms. 

Hei! (Kyllä, se oli kysymys).
Heippa!(:

Inhokkisi vaatteistasi?
Varmaan jotkut Annin tekemät shortsit.

Spaghetti vai peruna?
Kylläpäs täällä tykätään spaghetista D: Peruna.

Kissa vai koira?
Kissa<3 Anteeksi Pumpuli!

Mitä teet mieluiten?
Kuuntelen Norbertin höpötyksiä.

Tee vai kahvi?
Jos on pakko valita, niin tee. (:

Onko kiva vastailla?
On, tämä on oikein viihdyttävää. ^^

Kerro joku hauska tarina. ;)
Kerran kun Norbert aivasti, niin se kaikui pitkälle Ajattomalla Alueella. :D

Lempi kirjasi?
En lue kirjoja, joten vaikea sanoa.

Kertoisitko hieman vaatetyylistäsi?
Tykkään käyttää pieniä rekvisiittoja asuissani. nwn


Osaatko leipoa?
En osaa, vaikka haluaisin :/ En kerennyt käydä kotitalouttakaan paljoa koulussa.

Mansikkatäytekakku vai mustikkapiirakka?
Mansikkatäytekakku Mustikka sotkee.

Mustikka vai puolukka?
Mustikka

Nojatuoli vai sohva?
Sohva ehdottomasti. Siinä mahtuu kunnolla olemaan.

Lempi leffasi?
Domino: Ehdottomasti Taru Sormusten Herrasta Kuninkaan paluu. 0u0♥
 Se sai 2003-luvulla 11 Oscariakin ja-

Anni: Domino! Kaikkea ei tarvitse selventää tässä. ._. 
Lukijat voivat mennä Wikipediaan,
jos heitä kiinnostaa.

Parveke vai terassi?
Parveke. Sieltä näkee kauas.

Tykkäätkö sinä, Domino (käsi sydämellä) Robinista?
Domino: En, en tykkää. Liian mössöä.

Anni: Olet niin julma!

Tykkäätkö Legolasista?
Kuka siitä suippokorvasta nyt ei tykkäisi?0w0

Luetko Hobitin/Annin blogia?
En lue, koska haluan säästyä myötähäpeä pommilta.

Olet söpö. (Jepjep. Kysymyshän se tämäkin)
Aaww♥ Tosi ihana kysymys.

Lempi karkki?
En tykkää kamalasti karkeista, mutta ei ainakaan Brain Blasterz. :D

Haluaisitko Keski-Maahan vai Tylypahkaan?
Tuotah, äh..Tämä on vaikee kysymys! Ei kun hetkinen..Mä menisin ekaksi Tylypahkaan
ja pyytäisin jotakin ilmiintymään mun kanssa sitten Keski-Maahan. Ovelaa? (8

Mitä mieltä olet tyylistäsi?

Hyvin vaihteleva. Pukeudun usein mielialan mukaan.

Millainen huone sinulla on?
Ei minulla ole huonetta. ;_; Mulla oli joskus, mutta Anni tökkäs sen paikalle kaijuttimet! Murr..

Ajattelitko jotain, kun matkustit Hobitin luo?
Ajattelin yksisarvisia. ^^

Millaiseksi ajattelit Hobitin ennen kuin tapasitte?
En tiennyt, että olin menossa Annin luo. Ps: En tykkää, kun kutsutte häntä Hobitiksi! D;

Pidätkö mekoista?
Juup, ne on niin kivoi!

Hame vai shortsit?
Hame. (:

Lempivuodenaikasi?
Kevät, sillon on niin kaunista ja siihen liittyy paljon mukavia muistoja. ^^

Onko sinulla muita kavereita?
Domino: Pumpuli  ja veljeni on ainoat ystäväni...

Norbert: *Niisk niisk* ;-;

Domino: ..Ja tietenkin pikku Norppa. ^^


Onko sinulla jotain tulevaisuuden suunnitelmia? (Äksdee, mikä kysymys).
Vaikea sanoa, koska en tiedä, elänkö loppuelämäni Ajattomalla Alueella, jossa aika vain seisoo.
Mutta jos pääsen täältä pois, niin aijon ryhytä DJ:ksi B3

Jos saisit matkustaa minne haluaisit, minne matkustaisit?
Keski-Maahan, Kontuun, Hobittilaan, Repunpäähän, ja sieltä sitten Frodon luo

Mitä harrastat?
Domino: Kukkien keräilyä.

Anni: Kunnon Hemuli (8



Osaatko soittaa ukulelea?
Enpä osaa. Mutta olisi kiva opetella. Voitkos opettaa? ^-^

Pidätkö päärynöistä tai kiiweistä?
Päärynät on aina jotenkin etonut minua, mutta kiiwit on kivoi.

Missä olet nyt?
Koneen äärellä.

Neon-värit vai pastelli-värit?
Ennen oli neon, mutta nykyään pastelli-värit. ♥

Pidätkö peruukistasi?
Onhan tämä ihan mukava, mutta ehkä ruskeena tämä olisi kivempi?

Onnen numerosi?
Nolla, enkä tiedä miksi.

Kielet, joita osaat puhua?
Domino:Suomi ja haltiakieli.

Anni: Opeta mulle haltiakieltä!

Norbert: Nyt jätä Domskuliini rauhaan! D:

Haluaisitko silmälasit?
Sellaisia olisi kiva kokeilla. :3

Haluaisitko oman 10-renkaisen Yksisarvis-Vaahtokarkki-auton, 
vai yliriemunkirjavan auton, jossa on kolme rengasta?
Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa houkkutelevammalta, joten varmaan se. (: Oletko antamassa sellaista minulle, kun kysyt tuollaista?

Miten voit olla noin ihku söppänä?
..En osaa oikein sanoa mitään. Kiitän kuitenkin. <3

Minkä Pullip-perheen nuken ottaisit mieluiten seuraksesi, jos saisit valita?
Norbert riittää, en tarvitse muita.

Haluaisitko ylipäätään että teille muuttaisi lisää nukkeja?
Täälähän on jo pikku pallokala seuranani. (:

Pidätkö enemmän miedosta via tulisesta ruuasta?
Miedosta. Kerran, kun poltin suuni meksikolaisesta ruuasta, huuleni turposi inhottavasti.




Oletko tyytyväinen siihen, miltä näytät tällä hetkellä?
Ihan tyytyväinen, paitsi että en ole pitkään aikaan katsonut peiliin, joten en ole varma. :D

Luetko paljon, ja millaisia kirjoja luet mieluiten?
Domino: En itseasissa lue 0.0 Lukutaitoni on todella surkea, ja siksi luen ääneen ja kirjotan tavuilla.

Anni: Psst. Korjaan nimittäin aina ne kirjoitusvirheet pois. (8

Tykkäätkö ulkonäöstäsi?
En nyt kamalasti, ihan siedettävä.

Lempivaatteesi? (Kuvaa niistä? :3)
Ei mul ole vaan yhtä lempivaatetta. ;-;

Kamalin asia, mitä sulle on tapahtunut?
Se, kun vaihdoin ruumista. Se kesti todella kauan ja tuntui kun minua olisi pilkottu kuin kalaa tiskillä. ;-;

Mitä vaatteita et pukisi päällesi mistään hinnasta?
Ehkäpä jotain kalkkuna asua.

Onko sul ns. Nukkekavereita/nukketuttavia?
Norbert juu. nwn

Entäpä, ihailetko jotain nukkea? Jos, niin minkä takia?
Ihailen Annikan Amandaa, hän on niin rohkea persoona.♥

Lempi Hobitti-elokuvasi ja hahmo sieltä?
Odottamaton matka. Siinä on parhaimmat musiikit ja siihen on mielestäni panostettu parhaiten. Lemppari hahmo on ehkä Bilbo, koska Frodo vain käväsee nopeasti siinä. Olisi saanut olla pidempi kohtaus.

Paras ystävä?
Saako valita kaksi? No jos saa, niin Norbert ja Pumpuli. (:

Missä asut?
En sinänsä asu missään.

Miten sait Pumpulin?
Linnanmäen narunvedosta!

Tykkäätkö olla ulkona?
Juu, sisällä on niin tunkkasta.

Pelkäätkö pimeää?
Ennen pelkäsin, ja paljon. Mutta jatkuva pimeydessä haahuilu on saanut silmäni ja mieleni tottumaan siihen.

Paras peli?
Domino: Nyan cat ^-^ Kuuntelin sen 10 tunnin musiikkiversionkin!

Anni: Se oli tuskaa..

Onko kukaan yrittänyt varastaa sinua?
Ei ole, mutta Anni on kertonut minulle, että monet ovat sanoneet tulevansa varastamaan minut jonakin myrskyisenä yönä, tai jotain sinnepäin. 0.0

Paras kappale?
Billy Boyd Last goodbye, se on vaan niin makee.

Voitko ottaa itsestäsi kuvan?


Domino: Selfiekamera on tuttu, kun on päässyt harjoittelemaan kuvaamista sillä. (: Ihan onnistunut?

Anni: *Huutonauraa* Ai ihan tuttu tuo selfiekamera? :'D Kysymyksessä lukee, että voitko ottaa itsestäsi kuvan. Joten, laitetaanpa se sinun oikeasti otettu kuva tähän!

Domino: Ei älä-


Domino: ...

Miks oot niin söpö?♥♥♥
Voi kiitos♥ Tähän en osaa vastata.

Tykkäätkö askarrella?
Tykkään! Tein yhdessä vaiheessa paljon paperilintuja huoneeni kattoon roikkumaan.

Miltä luulet näyttäväsi, kun olet 20?
Domino: Samanlaiselta kuin nykyään. Minulla on nimittäin Sormusten sormus,
niin en vanhene fyysisesti nopeasti.B3.

Anni: Vastaisitko kunnolla?

Domino: .__. No semmoselta käpy mummolta sitten.

Paras asia maailmassa?
Oi, en osaa sanoa näin yksittäisesti, se olisi niin julmaa. ;_;

Oletko hyvä koulussa?
En ole käyny koulua vuosiin, mutta kun kävin, olin luokan surkein!

Uskotko Jumalaan?
Domino: Että mihin? 0.0 Onko se joku peli?

Anni: Ilmeisesti olet aina nukkunut uskonnontunneilla.


Horoskooppisi?
 Kauris.

Rannekoru vai kaulakoru?
Kaulakoru

Asuisitko kaatopaikalla, vai ottaisitko sian huoneeseesi mielummin?
Tietenkin mä ottaisin sen nöf nöfin! Ketä nyt semmosesta voisi kieltäytyä?

Oletko mieletäsi hyvis?
Kyllä mielestäni olen, mutta on hyviksissäkin on varjoja.

Haluaisitko olla ilmapallo?
En ehkä, koska täytyisi koko ajan varoa, ettei menisi puhki. OnO

Lempi kakku?
En kamalasti välitä kakuista, mutta ehkä semmonen, missä lukee 'Gandalf style'.

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?
Kiljuisin, olisin iloinen, lahjottaisin rahaa hyväntekeväisyyteen ja ostaisin Norbertille lahjan. (:

Saanko antaa sulle halin?
Tietty!^-^ Halit on ihania.

Haluaisitko pitkät hiukset?
Itseasissa en, ne eivät vain sovi minulle.

Onko mulla liikaa kysymyksiä, ja tykkäätkö vastata niihin?
Ei ole liikaa, ja tykkään todellakin. <3

Pidätkö purkasta?
Jep. Annia ärsyttää kun maiskutan sitä.

Mikä satuprinsessa haluaisit olla?
Merida. Hän on ehkä ainoa, joka ei ole pihkassa ja ole avuton.

Mitä sun päässä liikkuu nyt?


Domino: *huokaus*

Haluaisitko keksin?
Ilomielin!^^ Oisko Marabou keksejä?

Kuinka paljon on akkua?
Mulla on semmonen vanha keltanen simpukkäkänny, missä on palkit. 2 palkkia.



Tykkäätkö laulaa?
Ennen suorastaan rakastin, mutta kun eräs Anni kävi hiukan ärsyttäväksi..
Tässä pieni esimerkki kyseisestä tilanteesta, jonka kuvasimme Norbertin kanssa. 

 (Ei liity mitenkään kuvatarinaan!)


Domino: *Lauleskelee musiikin tahtiin*  When the cold of winter comes, starless night will cover day..



Domino: In the veiling of the sun..Tämä laulaminen on niin ihanaa! Eikä haittaa, vaikka lausumiseni menee päin vuohia, koska ketään ei ole kuulemassa. ^-^



Domino: *Hymisee tyytyväisenä*





Domino: *Kuulee hihityksen soivan päässään*



Norbert: Mun täytyis kyl ilmottaa sut johonkis korppien yhtyeeseen,
 niin kaunis ääni, nimittäin xD *Pidättelee nauruaan*



Domino: Mitä olen tehnyt väärin elämässäni?

Pähkinät vai rusinat?
Pähkinät.

Mikä päivä on?
24.9 Täl hetkel.


Oletko koskaan antanut rahaa köyhille?
Olen, ja useinkin! Ajattelen liian usein itseni toisen asemassa, katsos.

Miltä tuntuisi olla hamppari?
Aika muhkealta varmaan, ellen olisi Mäkkärin euron juusto. :-3

Minkä värinen peitto sulla on?
Mikä ihme kysymys tämä on?:D Sellanen vihreä valkoinen, jossa on nallen kuvia.

Entä seinät?
Turkoosit.

1+1=?
Domino: Vaikea lasku! Armoa! Koulutkaan ei ole vielä alkanut.

Anni: Krhm, itseasiassa on.

Kuinka pitkä oot?
Jotain 30 senttiä.

Ostaako Hobitti sulle kaverin?
Domino: *Vetää pullaa mussuttavan Norbertin viereen* Osti jo. ^-^

Kuinka paljon sulla on rahaa?
Ei tällä hetkellä yhtään.

Oletko varastanut koskaan mitään, jos olet mitä ja missä?
Kerran varastin päiväkodista yhden hiuspinnin. Kannan siitä vieläkin huonoa omatuntoa.0n0

Pidätkö muffinseista?
Kyllä kyllä kyllä! Rakastan niitä!

Kuka on paras?
Domino: Frodo! Osaan samaistua häneen niin hyvin ja hän on aika söps. <3

Anni: Epäilen, että se on mielestäsi enemmän kuin 'aika' söpö. (8

Laula Saku sammakko.
Mites ne sanat menikään? *Katsoo lyricsin Youtubesta*
Saku Sammakko kosi jo matkallaan ahaa, ahaa.

Mitä et ikinä tekisi?
Työntäisi päätäni multakasaan, missä olisi Chelsa.

Onko nälkä?
Domino: Ei itseasissa, söin äsken suklaata.

Anni & Norbert: Et antanut sitten meille. ;_;

Onko tylsää?
Noup, näihin on kiva vastailla. :3

Uusin vaatteesi?
Sellainen neulottu syystakki, pipo ja säärystimet.

Meikkaatko?
Meikkaan. Eheh.

Lempi kengät?
En pidä kamalasti kengistä

Osaako Pumpuli tanssia?
Hän on hiukan ujo, mutta jos hän näkee kanojen tanssivan, kyllä hän liittyy mukaan. ^-^

Kuka on kaunein nukke, jonka olet nähnyt?
Domino: *Vilkuilee ympärilleen* Näin meidän kesken Norbert. :3

Anni: Aawww♥♥

Domino: -.-

Voitko tehdä keksejä?
Tekisin, jos osaisin. ):

Ootko nähnyt Hammaskeijun?
Olen! Se lensi huoneeseeni ja toi mulle sateenkaaren värisen tussin.

Entä Joulupukin?
Domino: Ketä nyt siihen uskoo?

Norbert: *Lopettaa lahjalistan kirjoittamisen nopeasti* 0.0

Onko sulla maja?
Ei ole enään, mutta perheeni luona oli. Leikin sielä usein pehmolelujeni kanssa. *Huokaus*

Millaista oli paketissa?
Ahdasta ja inhottavaa. Jos mua kutitti käteen, en voinut rapsuttaakkaan!

Asutko kaupungissa?
Ennen asuin, mutta enään en.

Osaatko taikoa?
 Domino: Osaan taikoa keksin näkymättömiin!

Anni: Uskon sen hyvin. Se katoaa suuhusi sekunnissa. :D

Oletko nähnyt tulevaisuuteen?
Olen nähnyt joskus vuosia sitten. Näin unta, jossa kaadun pyörällä ojaan, jossa on muurahaispesä,
 ja näin kävi seuraavana päivänä.

Vohveli vai keksi?
Vohvelikeksi♥

Haluaisitko kavereita?
Norppa ja Pumpuli riittää mulle hyvin. Laatu korvaa määrän. :*

Mitä vaatteitä käytät talvella?
Käytin viime talvena ainoastaan stock-vaatteita, toivottavasti Anni keksii jotain muuta tällä kertaa. .__.
 En tällä hetkellä siis tiedä.

Viihdytkö enemmän, tyttönukkejen vai poikanukkejen kanssa?
Ei ole kokemusta kauheasti nukke seurasta, joten vaikea kokemattomana sanoa.

Tuntuuko koskaan siltä, että joku vakoilisi sinua? 0.0
Tuntuu! Varsinkin silloin, kun yritän olla rauhassa, ja Anni yrittää salaa kuvata mua.

Pukeudu pojaksi!?? (Kuwaaa ;3)
(Laittaa hameen jne päälle)



Anni:  Et selvästikkään tiedä, miten pojat pukeutuvat. .__.

Domino: Tämä onkin kaunis poika!

Oletko pikku-balleriina?
En ole. Pienenmpänä en tykännyt käydä tanssitunneilla niinkun muut ikäiseni tytöt.

Mielipiteesi itsestäsi?
Olen liian herkkä, yksinkertaisesti.


Milloin sinulla on synttärit?
12.1. Voit ostaa jo valmiiksi lahjan. ;3

Oletko onnelinen, kun asut siellä?
En nyt ihan onnelinen ole. Mutta on täälä kivaa.

Oletko hyvä korttipeleissä?
En ole koskaan pelannut korttipelejä. Pelasin pienenäkin aina tietokonepelejä. :D

Entä korttitempuissa? c:::
En ole kokeillut.

Möh! Mitä tekisit, jos joku sanoisi rakastavansa sinua? -ww-♥
Domino: Itseasissa monet kommentoijista ovat sanoneet rakastavansa minua.

Anni: Kysymyksen esittäjä tarkoitti varmaan erilaista rakastamista.

Domino: *Epämääräistä mutinaa* Ei minun sellaista tarvitse miettiä, kun ei ketään sano niin!

Haaveiletko koskaan Tae-ystävästä? (8
En ole haaveillut. :D

Onko sinulla ihastusta? :D

Domino: *Köh* ..Ei ole!

Minkälainen on unelmien "prinssisi"? C:
Domino: Hänellä olisi tietenkin siniset suuret silmät, kiharat hiukset, se olisi lyhyt..Ja tietty kilttikin, urhea ja-

Anni: Ehkä laitan vain kuvan kyseisestä herrasesta. (-8

Domino: ..Eh

Kolme lempiväriäsi?
Domino: Pinkki, pinkki ja pinkki.

Anni: Ai miten monipuolinen vastaus.

Panda vai pupu?
Pupu

Unelma asu?
Ehkä haltiaviitta. Sitten ketään ei näkisi mua, ja voisin stalkkeroida. (:

Onko Oreot parempia kun Dominot?
Dominoita on paljon enemmän erilaisia, joten Dominot.

Lempi herkku?
Paistetut vaahtokarkit ja kermavaahto.

Mustavalkoiset vai värilliset valokuvat?
Domino: Värilliset. Mustavalkoiset on mielestäni ankeita.

Jos teille tulisi toinen Pullip, minkä mallinen haluaisit sen olevan?
Mulle olisi ihan sama!(: Luonne on se juttu.

Entäs, mitä tykkäät uudesta ulkonäöstäsi?
 (Eli, olisiko kivempaa vielä näyttää Akemilta vai onko parempi nyt. Perustele).
Tykkään enemmän nykyisestä, koska se on inhimillisempi.

Kumpi kaakaon päälle: Vaahtokarkkia vai kermavaahtoa?;3
Ehdottomasti vaahtokarkkia! Se on niin ihanaa.<3

Tiesitkö, että oon usesti toivonu saavani sut ittelleni?
Vou, en tiennyt. 0.o

Sun nimi on ihana. (No tuo ei ollut kysymystä nähnytkään..)
Kiitän paljon. ♥♥

Mitä tekisit, jos näkisit unen Annista ratsastamalla Pumpulin selässä kauniissa pilvilaakso-
sateenkaari-paratiisimaassa?
Laittaisin Pumpulin suojaan Annilta. Eihän sitä voisi tietää, vaikka se olisikin enneuni.

Kuka tämä Chelsa oikeastaan on?
Hän on vanha kaverini, jonka menneisyydestä tai oikeasta luonteesta en tiennyt mitään pienenpänä.

Miks Anni on niin hyvä tekemään picficcejä ja shootteja?
Äläs sitä multa kysy. D:

Miten Anni oli niin viisas, että hankki sulle noin hyvännäköisen peruukin?
 Nyt, nyt meni yli ymmärryksen.

Miten Domino pieni voit olla noin syötävän suloinen? *^*
Tuotah..Miteköhän tähän pitäisi vastata, 'syötävän suloinen' ,kiitän♥ Mut sovitaanko,
 että oon niin söpö, ettet voi syödä mua.

Onkos salaista ihastusta? -3-
Domino: Eipä ole. Ja olen tyytyväinen siitä. ^-^

Anni: Hehheh, niinpä. Se ei nimittäin enään ole kovin salainen. (8

Domino: Voiko joku laittaa hänen suunsa pyykkipojalla umpeen?

Mistä sun peruukki on?
Domino: Kuulin Annin puhuneen jostain Lutsista.

Onkos kivaa olla kuvissa?
Onhan se. ^^

Onko sulla oma huone?
Ei ole.

C: Oletko lesbo?
....

Miks mä kuolen sun söpöyteen?
Ei, ei ei! Et saa kuolla!

Tiesitkö, että mä käytän sun kuvaa mun taustakuvana?
Tämä oli hiukan..Hämmentävää. 0.0 En tiennyt.

Jos saisit valita lemmikin, niin minkä?
Varmaan pupun, sellaisen jolla voisi ratsastaa. ♥

Jos saisit 10 000e mitä ostaisit?
Domino: Paljon pehmoleluja ja Norbertille lahjan.

Norbert: Minkälaisen? Minkälaisen?^-^

Tykkäätkö sorsista?
Tykkään tykkään. Ne on söpöjä vaakkujia.

Porkkana vai vaahtokarkki?
Vaahtokarkki. En ole vihannesten perään.0u0

Onko sinulla nyt lomaa, kun Anni taapertaa kouluun ja jäät kotia nukkuu?(*-*)
Kyllä se aika lomaa on.


Syksy vai kesä?
Kesä. Syksy on kylmää ja masentavaa. ;_;

Talvi vai kevät?
Kevät, siihen liittyy hyviä muistoja paljon.

Lempi lisäkädet on?



Tahdotko halin?
Uii, tietenkin♥ Minulla onkin halipula.

Uskotko metsänhenkiin?
Uskon. Näin kerran sellaisen metsässä.

Mielipide Annista
Volyymia hiljemmalle, itsekseen höpöttäminen hus, niin kyllä sitten olisi ihan jees tyyppi. (:

Ujo ja rikas, vai sosiaalinen ja köyhä?
Ujo saattaa olla todella mukava, samoin sosiaalinen..Joten ihan sama oikeastaan.

Porkkanapää on söpö. (Kyllätämäolikysymys).
o.O Kiitän♥



Joku lähetteli mullekkin pari kysymystä, niin meneehän ne tässä samalla x3


Hobitille:

Mistä keksit blogillesi nimen?
En minä sitä keksinyt, vain veljeni. cx

Oletko miettinyt toista nukkea?
Omistan jo kaksi nukkea, mutta en ole miettinyt kolmatta. (:

Oletko haaveillut Bjd:stä (Jos olet miettinyt jotain tiettyä niin laita kuva:33)
Enpä ole, mutta nättejä ne ovat nwn

Mitä kaikkea harrastat?
Nukkeilua, (Ihanko tosi?) valokuvaamista, luontokuvaamista, näyttelyä. :3

Jos saisit matkustaa ajassa, mihin menisit?
Siihen hetkeen, kun olin ensimmäisen kerran Robinin keikalla♥ Se tunnelma oli mahtava.

Mistä sait kuulla LOTR:ista?
Tiesin siitä jo noin 5-vuotiaana, koska isoveljeni fanitti sitä. Harmikseni en saanut katsoa LOTRia vielä, kun vain jotain lieviä kohtauksia. Mutta toukokuussa 2014 katsoin ensimmäisen The Lord of the Ringsin kokonaan, ja siitä se lähti♥

Onko sinulla pelkoja?
On, ja aika paljonkin. :D Esimerkiksi pelkään pimeätä ja isoja lintuja.



Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni. 

Hobitti, Domino & Norbert

27 kommenttia:

  1. Ihania vastauksia!!! Naws kun sun tytöt on suloisia, ja mun kolmikko on kauhistuttava....

    VastaaPoista
  2. Yaaaaay näin oman kysymyksen siellä ^^ en kyllä muista sitä, mutta pakkohan ihaa-chanin kysymys pitää olla siellä :D

    VastaaPoista
  3. No huh! Olisi kannattanut jakaa tämä vastauspostaus pariin, kolmeen osaan :D Vei voimia lukea, vaikka kiinnostavaa ja hauskaa olikin <3 (Jaoin itse lukemisen kahteen osaan tunnin välein.)
    Kuvat oli niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kieltämättä oli ihan järkyttävän pitkä, ja vei useita useita lukemattomia tunteja xD Kiva kun olit tuota mieltä(: Kiitos, Katya♥

      Poista
    2. On sulla tosiaan ollut kova työ tuon tekemisessä, ihailuni ja kumarruksia!

      Poista
  4. Hihhii, hauskaa oli lukea vastauksia (3 Kysymyksiä ja vastauksia oli kyllä ihan älyttömästi, mutta mikäs siinä, kun on hyvää tekstiä. Kuvat on taas kerran aivan uskomattoman ihania! Domino on niin söpö ja Norbert on niin soma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun oli mukavaa lukea niitä, eikö paljous haitannut:D Kiitän/kiitämme♥

      Poista
  5. Jeejee näitä oli tosi kiva lukea :33 domino on niin suloinen neuti en kestä ;--; <3
    ( shippaan dominoa ja norpsukkaa kovasti * mielipuolinen ilme * ) ja pidä hauskaa miitissä! ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, kiitos kiitos♥3♥ xD *Norbert ja Domino katsovat Nanaa peloissaan* Pidin, kiitos nwn♥

      Poista
  6. Ihania vastauksia ♥ Domino on liian söpö ♥ Anna mä tuun ja vien sennnn ♥♥ Itsekin ehkä Pullipin hankin OuO Toivottavasti joskus miitissä tavataan xD

    ~ Miukuliini & mahdollinen Classical Alice~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikaa niin paljon kaikee kivaa täs kommentiis!!<3 nun Kyllä me luultavasti joskus törmäillään:3 Ja oii, toivottavasti saat Pullip höpsön, pidän peukkuja, Miuku♥

      Poista
  7. Oi, ihan mahtava tietopläjäys! n w n Voin vaan uskoa mikä urakka tässä oli, mutta ainakin aivan ihanaa luettavaa oli ♥️ Dominossa on selvästi kaksi puolta, tuollainen ns. vakavampi ja harkitsevampi mutta kyllä neiti pohjimmiltaan selvästi suloinen höpsö on ;3 No mutta, kiitos Dominolle että vastailit minunkin kysymyksiin ja sinulle siitä että teit tämän ihana postauksen! ^^ Olin aivan innoissani kun huomasin bloggerissa otsikon, tätä olin odottanut ^w^ ♥️

    Onnea paljon 90 lukijasta! :) Blogisi on vaan niin sanoinkuvaamattoman hieno, täynnä upeita tarinoita ja kuvia, tänne on joka kerta niin miellyttävää tulla ♥️ Postaahan taas pian, varsinkin tarinan jatkoa odotan innolla! (vink vink... c;) Niin ja hauskaa viikonloppua~ n w n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, on niin kivaa saada sulta jälleen positiivista palautetta(: Jep!<3 Domino on hiukan välillä semmonen tosikko, ja välillä vaan semmonen hattaramössö nwn Domino kiittää sua, kun lähetit ne kysymykset!<3 Aaw, ihanaa, että ootit niin paljon:3 Kiitos, kiitos kiitos♥ *Antaa halin* Saatan tällä tai seuraavalla viikolla jatkaa kuvatarinaa:* Oi kiitos, sitä samaa sulle Diamond ja sun ihanalla nukke triolle!

      Poista
  8. Ihana postaus. Ja onnea 90 lukijasta :) Oon hiljattain alkanut seurailla sun blogia ja tää on aivan mahtava! :D Jos haluat käydä kurkkaamassa, mun blogin osoite on: anskunseikkailu.blogspot.fi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Ansku♥ Tietenkin käyn kurkkaamassa!(: Kiitti kun kommentoit nwn

      Poista
  9. Onnea tosi paljon 90 lukijasta! Ansaitset ne kaikki ♥♥ Tää oli tosi kiva postaus, Domino on söpö:33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, kiitos niin paljon ihanasta suklaamössöpirtelö kommentistasi♥ Domskukin kiittää:*

      Poista
  10. Tää oli mahtava postaus!!♡
    Hmm, onko siellä potterholisti? Jos on, niin täällä toinen ;3
    Sul on ihania nukkeja, Domino on ihana ja noi kysymykset oli hupaisia (en löytäny kunnon sanaa...) :D
    Onnea 90 lukijasta, tää kommentti tuli vähän myäähässä mut ihan sama :DD
    Liitympäs tässä lukijaksi, liity mun blogin lukijaksi jos huvittaa ^^
    HAH, vihdoin mä tajusin et sä oot Hobitti jos oot :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -Oi kiitti♥
      -KYLLÄ! Täälä näin!♥ Ihanaa, et äskin oot:4
      -On tuo hupaista hyvä sana cx Kiva kun pidit!<3
      -Kiitti<3 Eikä tullu, vaan mun vastaus;3
      -KIITTI KIITTI! Tervetuloa xD Voin tietty käydä kurkkaamssa:*
      -Kyllä, olen hobitti♥

      Kiitos kommentistasi Irmeli!<3

      Poista
  11. IIH! Ihana blogi<3 Ja Domino olet niin vaahtokarkkimainen >.<
    Minulla itselläkin on monta nukkea. Noin 8. Ensimmäinen on pullip Chelsea sen nimi on Adelee. Tämä blogi on ihana ja eniten pidän siitä että postaat aina ja olet uusi:D Ja arvaa mikä on vielä parempaa??



    Olen LOTR/ HOBITTI fani!!! Olen ihan liian suuuuri fani. Rakastan Thranduilia!! Omistatko muuten julisteita tai kuvia lotrista tai hobitista? Kävitkö muuten Hobitti 3 ensi-illassa ja mitä mieltä olet siitä? Olen niin iloinen kun löysin tämän blogin jossa on nukkeilua ja LOTRIA!!!! Love you Domino.

    Ps. Onko Norbet nimi Harry Potterista Hagridin lohikäärmeeltä ykkösosassa:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiva kun pidät c8 NOIN MONTA! Herranjestas:D Okei, kiva(:

      MITÄÄH!! HARVOIN LÖYTÄÄ TÄÄLTÄ LOTR/HOBITTI FANEII!! WOUUU!<3<3 Ihan sika siistii!♥3♥ Itseasissa omistan julisteita, sain ne veljeltäni(: Yksi on yli metrin iso Frodo juliste, toinen on Two towerin kansi kuvan juliste, ja kolmas missä on sormuksen ritareita soutelemass;3 Ja kuvia on joo Frodosta, konnusta ja hobittilan eräästä tönöstä(: Kävin itseasissa! Kahestikkin:3 Oli aivan huikea, ja tuli itketty sangollinen cx Ihanaa, että olet iloinen siitä♥ Hahaa! Hyvin bongattu(: Kyllä, sieltä olen varastunut Norbertin nimen. Kiitos tästä piristävästä kommentista, Chima♥

      Poista
  12. KIva postaus, nuket on söpöjä!<3~ Kiva oli lukea näitä juttuja olinkin jo odottanut näitä!c': Noi kuvat tos välis oli hauskoja ja repesin välil cx Toi tabasco (mite ny korjotetaanki) oli hauska kuva CX
    Mut kuitenkin mahtaisa postaus! <3~~
    Odottelen uusia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit♥ Hahaa xD Hyvä niin. Joo, keksin ton randomisti:3 Kiitti niin paljon<3

      Poista
  13. Mä olin silleen et apua kun et täl viikol postannukkaa OnO

    VastaaPoista
  14. Tosi ihuna postaus o3o

    Noi oli kivoja kuvia missä oli mustavlkoista ja jotain väriä >3< Oli kiva kun kysymyksien seassa oli kuvia nwn Jotkut niistä sai mut totaallisesti repeemään Xd Norbert ja Domino on vaan niin söttejä, että :3 Ootan innolla, mitä seuraavassa postauksessa näen nun

    VastaaPoista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥