torstai 14. huhtikuuta 2016

Domino in Wonderland

_______________________
-I miss you, Mad Hatter-
_____________________




Siitä on aikaa,
kun kävelin Ihmemaan laitaa,
ja katsahdin yli aidan, ja näin matalan majas,



Ilmeeni oli mielestäsi kai hupaisa,
kun näin teekutsut suuret
ja käyristyneet puunjuuret,



Istahdin pöytään kehotuksestasi,
ja vaikka yritin olla kohtelias,
kikatin hiustesi rehotuksesta,




Rusakko tarjosi minulle teetä,
Peltohiiri uhotteli,
Irvikissa irvisteli, 
mutta sinä vain hymyilit,


 Little Alice  (Musiikin voi laittaa päälle)




Silti se hymy jäi parhaiten mieleeni,
kun se sai hymyn minunkin huulilleni,
vaikka olen ollut hyvin surullinen isäni lähdöstä pois paikkaan, 
jonne kellekkään elävälle ei ole avainta,




Mutta katseesi hämmensi minut,
Olit kuin eläisit menneisyyden maailmassa,
Et voinut koskaan katsoa
suoraan silmiini,




Näin vihreistä silmistäsi kokeneesi kovia,
Punaisen kuningattaren istuttamaa pelkoa ja sotia,



Pelkäsin puolestasi, 
kun lähdit vuokseni luotani,
Punaisen kuningattaren hoviin hatuttajaksi,
jonne sinä et kuulunut,




Mutta hiljaisuus ja kauneus palasi takaisin,
kun pahuuden minä lakaisin,
ja Pekoralistin surmasin,



Tunsin sydämessäni, että olit lähelläni,
kun otit kiinni kädestäni,
ja tanssit hullunkurisesti,




Siitä huolimatta, vaikka ikävöinkin sinua,
tunsin sisälläni kipua,
oli aika selittää sinulle,




Kerroin kyyneleet poskillani lähteväni,
ja vakuutin että vielä tapaamme,
 mutta sinä pudistit päätäsi, ja kuiskasit vain: 
'Hyväisesti, Alice'




Vaikka sanoit, ettemme ikinä enään tapaa,
minulla on vahva tunne,




Että me vielä näemme,



Happy Birthday to me!^___^

Kyllä, täytän tänään 14-vuotta, eli siis olen vielä tavallaan aika taapero. :D Mutta sen enempää syntymäpäivästäni välittämättä, mennään suoraan asiaan!

27.5. julkaistaan (Ainakin Yhdysvalloissa) Alice Through the Looking Glass-elokuva!>w<♥♥ Olen niin innoissani siitä traileristakin, että sain inspiraation tehdä Alice in Wonderland teemaisen shootin. :3 Ja kyllä, olen tietoinen että kuvissa on Nor-Absolem, eikä runossa puhuttava Hatuntekijä, mutta keksin runon vasta kuvienoton jälkeen. 

On pakko muuten myöntää, että olen tyytyväinen näihin kuviin. ^-^ Värit mätsää, kivaa bokeh taustaakin on ja jotenkin mukava tunnelma. Ottaen siis huomioon, että kuvia oli vaikea ottaa kun akku ulvoi tyhjyttään ja aurinko meni kokoajan piiloon. (Tämä on muuttaa historiaa, Anni kehuu kuviaan!)

Mutta, mutta, mitä mieltä te olette postauksesta ja pidättekö Liisa Ihmemaa-elokuvasta? Näihin olisi todella kiva saada teidän mielipiteitä. :3 Ihanaa viikonjatkoa



Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.


Hobitti, Domino & Norbert

39 kommenttia:

  1. Oi, paljon onnea sinulle!♥ Minun siskollanikin on tänään syntymäpäivä!
    Oikein ihana shootti ^-^ Minua ei ainakaan haitannut, että kuvissa oli Absolem-matonen Hatuntekijän sijaan! Ja itsekkö keksit nuo tekstit? Olet kyllä aikamoinen♥ Mutta odottelen seuraavaa postausta, ja onnea vielä kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset♥ Mukavaa, kun onnittelit^^ Onnea siskollesi! Kiitoksia<33 Kyllä, keksin itse tekstit (: Kiitos kiitos, ja mukavaa kun jäit jo odottelemaan seuraavaa postausta♥ Hyvää perjantaita, Vanilla!♥

      Poista
  2. Oi kun ihania kuvia <33 Ja hyvää synttäriä sulle. Minunkin mielestäni värit sopivat kauniisti yhteeen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Elppu!^__^ Mukava tietää(: Kiitos kun kommentoit♥

      Poista
  3. Jes, se siis on totta, että Alice in Wonderland:ista tulee toinen osa. Jes!

    Todella kauniita kuvia. Ei ikää voi katsoa näiden kuvien takaa (tai jotain... tarkoitan siis, että ikäsi ei merkitse sitä, miten hyvä olet, koska olen kolme vuotta vanhempi enkä yhtä hyvä.)

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tulee kieltämättä semmonen 'JES!' fiilis. :D♥ Voi kiitos paljon♥ Ymmärrän mitä tarkoitat (: Kiitos kun kommentoit ja hyvää alkavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tää oli älyttömän ihana shootti! Rakastan sun tyyliä kuvata, ja runoilla!♥ >3< ja kuinkaa ihanaa että tulee toinen osa, oon odottanut sitä jo kauan c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks!! Liian ihana kommentti♥ En tiedä mitä sanoa, kiitos♥ Minäkin olen odottanut, joten ymmärrän täysin sinua cx Kiitos super söpöstä kommentistasi, Halla!<3

      Poista
  5. Ennen kaikkea, hyvää syntymäpäivää! ♥
    Kuvista tuli ihana Alice-fiilis, varsinkin kun musiikin pisti päälle (plussaa siitä, että se ei ollut se sama Alice's Theme joka löytyy joka nurkan takaa! d-:). Ihana runo vielä kaiken lisäksi, se on hyvin kirjoitettu ja sopi todella hyvin teemaan ja kuviin!
    Olen itsekin jo jonkin aikaa pidätellyt henkeä odotellessani tuota Through the Looking Glassia, sillä rakastan Tim Burtonin Alice in Wonderland -elokuvaa. Täytyy kai vaan kuluttaa tuo uusi traileri loppuun tässä odotellessa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meep, korjaan vielä nopeasti ennen kuin syntyy väärinkäsityksiä! Olen siis tietoinen, että Tim Burton ei ole ohjannut tätä nyt ilmestyvää Alice in Wonderland jatko-osaa :-)

      Poista
    2. Voi, kiitos(♥3♥) Ihanaa, että sinulle tuli tuollainen fiilis. C: Juu, pidän itse enemmän tuosta Little Alice musiikista kun themestä, vaikka se themekin on ihana♥ En osaa muuta kuin kiittää näistä sanoistasi ;__;♥ Sama. :D Olen sellainen trailereitten kuluttaja :DD

      Poista
  6. Onnea sinulle! ❤
    Hieno ihmemaa postaus. Monella ihmisellä on joku pullip Alice, mutta he eivät kuvaa Ihmemaa shoottia. Mutta sinä kuvasit! *taputtaa* Mistä sait tuon stock asun? Mä haluisin sen!
    Hyvää loppuviikkoa sinulle! Pidä kunnon syntymäpäiväjuhlat! ❤
    Ps.Mäkin odotan sitä uutta elokuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus!^w^ Olen ihmetellykkin hieman sitä, että miksei Alice/rabbittien omistajilta tule mitään Wonderland teemaista postausta tai kuvia 0.0 Stock-asu on kaveriltani lainassa (: Kiitos ja samoin♥ Hyvää leffanodottelua:B

      Poista
  7. HAPPY BIRTHDAY TO ANNI HAPPY BIRTHDAY TO ANNI 8))) Itsekin odotan ihan täpinöissäni tätä uutta Alice In Wonderland elokuvaa ; u ; Ihania kuvia taas kerran, Anniseni. c8 Tuo runo oli ihana, ja nuo Romantic Alicen stockit sopii Domskulle nii hyvin. ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Taputtaa* Kaunista, hyvin kaunsita laulua!^^ Sitten olemme samassa veneessä, 'siskoseni' :D Kiitoksia paljon♥ Domskukin niiaa:* Hyvää päivänjatkoa Alina ^__^

      Poista
  8. Hyvää synttäriä:3 Ja tosi kiva postaus^*^Ihania kuvia :) Kiva shootti aihe8)

    VastaaPoista
  9. Iloista juhlapäivää sinne!
    Aina nuo postauksesi piristävät päivää!
    Runoon on nähty varmasti vaivaa ja
    se oli täydellinen<3
    Kuvat sopi runoon upeastiiih!!:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon<3 Voi kiitos♥ Kieltämättä tuota runoa piti funtsia. :D Kiitos ylipositiivisesta kommentistasi, WilppuMaria ^w^

      Poista
  10. Itsehän rakastan tuota elokuvaa! Johnny Depp sopivan hulluna hatuntekijänä, Irvis, sopivan suloinen murhaaja, sisukas hiiri ja Alice, tyttö joka on itsekin varmaan jonkinlainen skitsofreenikko, uskoisin, ovat parhautta! Onnea sinulle muuten! Sori etten oo jaksanu seurailla sun ylikiinnostavaa blogii vähään aikaa, on ollu hieman jutskii. Saat olla ylpeä sun nukeista, blogista ja kuvista! Saat mut hymyilee, ja nousee hetkeks pois masennuksen suosta. Oot oikeesti hyvä pitää blogii. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä Alice vaikuttaa välillä mielenterveydeltään hiukan heikolta, mutta eihän sitä voi tietää, vaikka Alice olisi loppujenlopuksi kuvitellut kaiken. :D Kiitoksia♥ Ihanaa, että saan sinut hymyilemään. (: Toivon sinulle jaksamisia:*

      Poista
  11. Liisa ihmemaassa kuuluu myös minun ehdottomiin suosikkeihin ja siksi tämä shootti lumosi minut täysin! ♥️ Todella upea teksti ja kuvat, ei voi kun hämmästellä kuinka taitava ideoija ja ideoiden toteuttaja olet *^* Itse odotan tuon kyseisen elokuvan Suomen teattereihin tulemista kovasti! :) Oikein hyvää (myöhäistä) syntymäpäivää sulle, sekä mukavaa viikonloppua! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou, mahtava tietää!<33 Nämä sinun kommenttisi vetävät kyllä sanattomiksi, kiitos ;__;♥ Kiitti samoin:* Ja mukavaa, kun sinäkin pidät kyseisestä elokuvasta noin paljon^^

      Poista
    2. Ihana postaus, ihania kuvia, ihana Norppamato, ihana domppa-alice (nää mun nimet vaan paranee xD), ihana elokuva (iteki ootan tota elokuvaa tosi paljon <3) ja ihana sinä kun jaksat postata näiyä upeita postauksias :3 ja meen ny kattoo muuten kahta tornii et terveisiä yhdeltä lotr fanilta täältä katselemasta Elijah Woodia ja Viggo Morgensenia ja kaikkia muitakin :33

      Poista
    3. Nää nimet on kyl aika suloisen hupaisia Cx Tietenkin jaksan:* Hyvää leffaa!<33 Viggo jA Elijah on kyl ihan mahtavia ;__;<33

      Poista
  12. Oh... Huomaa et mun pää on tältä viikolta ihan sekasin... Mitä mä tohon vastaus kohtaan rupesin kirjottaa...

    VastaaPoista
  13. Itse tykkään liisa ihmemaassa elokuvasta todella paljon^^ Noita kuvia voisi katsoa ikuisuuden! Se on kiva katsoa kun kommentoit muiden blogeihin niin älyttömän ihanasti :) Tunnelman osaat vaan kätkeä ylihyvin kuviin, oon aina ihmetellyt sun taitoa!

    angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, voi kiitos♥ On ihana tietää tuo:** Minä taas puolestani ihmettelen, miten osaat ilahduttaa minua näin paljon^^ Kiitos paljon, kun kommentoit Sylvia<3

      Poista
  14. Löysin vasta blogisi ja tämä on aivan täydellinen! Miten edes onnistuit saamaan kuviin noin paljon tunnelmaa, ne ovat kaikki ihan mahdottoman nättejä!<3 Shootin ideakin oli hyvä, rakastan tätä tarinaa ihan hirmuisesti joten se oli entistäkin ihanampi! Pitänee käydä vielä lukemassa tuo tarina jota oot tekemässä. Innolla seuraavaa postausta odotellessa!^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeeta että löysit tänne!^__^ On aina suuri ilo, kun joku löytää tänne internetin syövereistä. Voih, kiitos paljon, tämä on aivan ihana illanpiristäjä:* Hyviä lukuhetkiä♥

      Poista
  15. Ihana blogi! Rakastan!!! Haluaisin pullipin, ja vanhemmat ei suostu ostamaan. :( Yritän sitten itse kerätä rahaa. Kysymyksiä:
    - Miten ostit ekan pullippisi?
    - Miten voisin kerätä rahaa nopeasti? Olisiko vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos♥ Voi ei): Onnea keräykseen. Ostin Dominon kirpparilta saamilta rahoilla. Voisit esimerkiksi myydä kirppareilla tavaroitasi, vaatteitasi tai vaikkapa lelujasi, siitä saa mukavasti rahaa. :3

      Poista
  16. Paljon onnea vaaan! Tämä oli yksi ihanimmista postauksistasi ♥ Muuta en osaakkaan sanoa

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea vähän myöhässä!Ihania kuvia ja runo oli täydellinen <3 Olen kova Liisa Ihmemaassa-fani,joten pompin ihan lattiasta kattoon tämän postauksen nähdessäni.Kiitos taas,kun sait ihanien nuksujesi kanssa minut hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia -näin myöhässä.:D Ääh, kiitos♥ Upeaa tietää, että olit tästä noin innoissasi ja sain sinut kivalle mielelle, on aina ihanaa tietää, miten postaukseni piristää.^^ Kiitos paljon Elli!♥

      Poista
  18. Sori myöhässä oleva kommennti ;__; mut onnee!♥
    Ihana tää shootti ja runo oli niin kekseliäs ja Norbert on niin söpö Absolem!♥3♥ Rakastan sun blogin ulkoasua!♥ Postaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, parempi myöhään kun ei milloinkaan. ^__^ Kiitos♥ Voi kiitti:* Ja Norppakin kiittää cx Hyvää kevättä Ron Hullu!

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥