maanantai 30. toukokuuta 2016

"Onks sul nenäliinoi mulle?"



-I walk in Wonderland-





































Terppa!^__^

Viime viikolla tapahtu vaikka mitä ihanaa, esimerkiksi sain vihdoin kokeet tuherreltua! *tanssii* 
(~^-^)~  ~(^-^~) 

Huomasitte varmasti myös, että Norbert on saanut uuden, ikioman peruukin♥  
Voih, se näyttää siinä niin suloiselta pastelliprinsessalta. :3 Neiti sai myös uudet lisäripset ja vaihdoin myös mustat nappisilmät. Mitä te pidätte tästä uudesta lookista?

Mutta ehdoton 2016 kohokohta on tähän asti ollut uusi Alice-elokuva, joka oli muuten aivan mieletön ja todellakin omasta mielestäni kolmen vuoden odotuksen arvoinen. Koska olen aina ollut kova arvostelemaan suullisesti elokuvia, halusin nyt kokeilla tehdä oman elokuva-arvostelun kyseisestä elokuvasta!:D Tätä ei olla sitten tehty totisella tai jotenkin ammatimaiseen sävyyn, vaan vedän tämän ihan oman makuni mukaan, joten pyydän, ettette odota mitään mestariteosta, koska sitä en haluakkaan, haluaisin tehdä hieman omanlaisen. :3

-Arvostelu saattaa sisältää spoilereita, eli jos haluat välttyä spoilaantumiselta, skippaa arvostelu ja katso sen jälkeen olevat kuvat. :3


Alice Through The Looking Glass
(Liisan seikkailut Peilimaailmassa)





_______________________________
Ohjaaja: James Bobin
Ensi-ilta Suomessa: 25.5
Käsikirjoitus: Linda Woolverton
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny
Depp, Helena Bonham Carter ja
Sacha Baron Cohen
Ikäraja: K12
Pituus: 112min
_________________________________

Liisan seikkailut Peilimaailmassa kertoo siitä, miten Hullu Hatuntekijä (Johnny Depp) on vaarassa menehtyä suruun, jonka on aiheuttanut muisto perheestään, jonka hän uskoo menehtyneen. Liisan (Mia Wasikowska) pitää pelastaa Hatuntekijä selvittämällä, onko hänen perheensä elossa matkustamalla ajassa taaksepäin muistoihin.

Kun astuin elokuvasaliin jännittyneenä ja vihdoinkin mainokset olivat loppuneet, tunsin heti 3D lasieni alta vierivän kyyneleen, kun Alice theme lähti soimaan. Elokuva oli mielestäni hyvin antoisa ja mieleenpainuva, koska siinä oli mielenkiintoisia hahmoja ja kohtauksia, jotka jäävät mieleen. Eniten elokuva varmaankin antaa Liisa Ihmemaassa faneille, koska elokuvaa katsoessa voi huomata pieniä viittauksia edelliseen elokuvaan. (mm. Alussa oleva Irvikissa muuttuu kuunsirpiksi, niin kuin 2010 Liisa Ihmemaassa elokuvassa). Olen myös iloinen, että tässä elokuvassa oli myös muistettu aiempaa osaa.

Pidin siitä, miten elokuvassa syvennettiin henkilöitä hyvin paljon, ottaen huomioon että ensimmäisessä elokuvassa keskityttiin suurimmakseen Alimaailman pelastamiseen, eikä sivuhenkilöihin. Hahmot, esimerkiksi Punainen kuningatar (Helena Bonham Carter) sai ihan uutta sävyä, koska eihän sitä oltu selitetty, miksi hän on niin julma, miksi hänen päänsä on niin suuri tai mikä sai Valkoisen kuningattaren (Anne Hathaway) ja hänen välinsä niin rosoisiksi. Myös Hullu Hatuntekijän menneisyys oli kiehtova, ja tavallaan haikea.

Tarina on myös paikotellen herkkä, esimerkiksi kohtaus, missä Hatuntekijä ja Liisa hyvästelevät toisensa. Mutta myös hyvää huumoriakin löytyy, joka oikeastikkin naurattaa, eikä saa aikaan myötähäpeäpommeja. 

Näyttelijäsuoritukset ovat mielestäni upeita, etenkin huomasin Mia Wasikowskan kehittyneen todella paljon ensimmäisestä Liisa-elokuvasta, nyt hahmo oli paljon moniulotteisempi ja varmempi.

Mutta jos jotain huonoa pitäisi sanoa, niin mielestäni Ajan sekunti nimiset peltipurkit olivat ärsyttäviä, eikä mielestäni hauskoja, ne tuntuivat tavallaan väkisin laitetuilta sinne toheloimaan.

Liisan seikkailut peilimaailmassa on elokuva, joka kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, jos piti ensimmäisestä elokuvasta, ja on fantasian ystävä. Suosittelen vielä ottamaan nenäliinoja mukaan, koska itse jouduin naama itkusta märkänä kysymään lopputeksteissä "Onks sul nenäliinoi mulle?" Ei muuten ollut, ja se oli hieman kiusallista..




-Aulangolla sateella-



Ennen ensi-iltaa, päätettiin minä ja Ron Hullu käydä kuvaamassa Hämeenlinnan Aulangolla. Pienistä eksymisistä, sateesta ja mummon oudoksuvista katseista huolimatta, selvittiin ihan hyvin! :D Tässä hieman kuvamatskuu sieltä.


































(www.mäainastalkkeroinkuvaaviahyyppiä.fi)





-You are not alone-


















Tälläinen postaus se sit oli! Toivottavasti piditte siitä, koska tähän on mennyt useita ja useita tunteja, mutta toisaalta, tän tekeminen oli ihan sika (Miks aina sika, miksei vaik mangusti?) kivaa!^^
Oon päättänyt, että nyt kesän alkaessa, nyt kerrankin kun on aikaa, alkaisin entistä enemmän panostaa postauksiin, vaikka nytkin jo teen niin. :3 Ps: Kiitos vielä veljelleni, joka tuli kuvausseuraksi ja hätisteli hyttysiä. C:

Mielipiteitä alhaalla kommentissa saa jakaa postauksesta, vastaan niihin enemmän kuin mielelläni.*3* Ja vielä loppu kysymys: Jos kävitte katsomassa jo Alice Through the Looking Glassin, mitä piditte ja mikä oli lempikohtauksenne, vai ettekö ole vielä käyneet katsomassa sitä, mutta aikeissa olisi?:3

Seuraavaan postaukseen asti hyväisesti. ^u^ Kiitos kun luitte♥



Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.

Hobitti, Domino & Norbert

28 kommenttia:

  1. Kata/ ig: @pastellikissa30. toukokuuta 2016 klo 12.55

    Aivan ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. Nää postaukset on superkivoja ja näistä hehkuu gunnelma :3. Ja tuo leffa pitää nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gunnelma=tunnelma :DD aina yhtä ihana tabletin näppäimistö

      Poista
    2. Aaw, siihen olen pyrkinytkin, et kuvissani olisi tunnelmaa. (: Kantsii todellakin mennä katsomaan!^^ Kiitos kun kommentoit Ellu♥

      Poista
  3. Ooh! Mikä tämä päivämäärä oikein on..? Maanantai? Ihana yllätys :3
    Itselläni kestää hetken tottua Norpan uuteen tyyliin, tämä tuli niin äkkiä... *ehtii miettiä, miksi alkujaan ihastui Norppaan* Älä ota ittees xD En poe vaan Dal ihminen ja mun mielestä Norpalle sopi paremmin lyhyemmät hiukset ja siniset silmät... Mutta kuten sanoin, saatatn yllättävän nopeasti tottua tähän Norpan uuteen tyyliin :D sitä paitsi mustavalkosissa kuvissa se näytti jopa ihan nätiltä... :)
    Miksi aina spoilaan itselleni kaiken? Eeeh, oon spoillannu ittelleni nyt civil warin ja alicen ja oon sillee... Milloinkohan oikeasti näen ne? Tässä kun on ollut kiirusta töiden ja ylppärijuhlien takia^^ Mut hee hyvää kesää ja ihanaa ei-kokeita-viikkoa! Seuraavaa postausta odotellessa... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, en itsekkään olisi itsekkään arvannut postaavani maanantaina:D En ota tietenkään, kaikilla saa olla omat mielipiteensä. (: Haha, olen itsekkin välillä sellainen, että menen vain Wikipediaan ja luen jonkun elokuvan juonen...Onneks oon päässyt siitä tottumuksesta jo yli!:DD Ui, piä kivat juhlat!<3 Kiitos paljon, ja sitä samaa sinulle!^^♥ Hyvää kesälomaa Anni!*3*

      Poista
  4. Oooooh, upea postaus *w* Sun blogi ja ylipäätään postaukset on aina tosi persoonallisia, jatka samaan malliin! ^-^ + ihana tuo Norbertin uusi peruukki ~

    fearless-dolls.böogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, kiitti ihana Tessi!^w^♥ Norpan peruukki on kyllä sellainen suloisuus<3

      Poista
  5. Eikää, Norbertin peruukki on ihana!! <3 Ite tykkäsin kans tosta leffasta tosi paljon, kerroinki jo instagramissa. (Olen se ihminen, joka ei ollut katsonut Saksikäsi Edwardia.) :D Muutenki (mangusti) ihana postaus!
    Sori mainostus, sano vaan, jos et tykkää, että sun blogissa mainostetaan. :)

    http://www.pullipblogkunaitokatana.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa et tykkäät peruukista!:3 Ahaa! Siitä oli kyllä upea keskustelu. C': Aaw, kiitos♥ Ei haittaa että täällä mainostetaan kommenteissa, koska haluan että ihmiset löytävät toistensa blogeja. (: Käynpä katsomassa! Kiitos paljon Tuisku kun jaksoit tulla kommentoimaan.^^

      Poista
  6. Ihana postaus, Norppa on todella sulonen uudella peruukillaan! ♥ Elokuva-arvostelu oli hyvä, itekkin meen katsomaan sen viikonloppuna! nwn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset, Halla♥ Wuhuu! Piä hyvä leffa-ilta!

      Poista
    2. Kyllä, en osaa enään kirjoittaa. :D Leffailta*

      Poista
  7. Ah, Norpan uus look on niin ihana!! Olin jo niin tottunut entiseen, etten melkein osannut kuvitella norbuntaatelia tuollaisena! Silti nyt se on oikee pikku pastelli pallero, ja mä rakastan sitä vaan entistä enemmän!! Muista vaihtaa Norpalle uus kuva sen profiiliin, että sielläkin nähdään tää ihana muodonmuutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norppa kiittää ja halaa<3 Sama, mulla oli vaikeuksia miettiä neitiä eri peruukilla. Joo, kiitti kun muistutit!:D Taidanpa mennä heti vaihtamaan kuvan. cx Kiitos vielä Helmi♥3♥

      Poista
  8. Oi, oi, oi♡♡♡ taisin intassa jo mainita tuon peruukin ihanuudesta, mutta mainitsen uudelleen.♡ nyt Norppa on saanut peruukin, joka on parempi kun ne edelliset♡ ihana hattarapilvi♡ ja pakko saada nähä toi elokuv> w <

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ui jui, kiitti paljon<3 Mukava tietää, että pidät siitä noin paljon. :3 Kantsii todellakin katsoa se, suosittelen koko sydämelläni♥

      Poista
  9. Norbert on vaan niin söpö uudessa peruukissaan, sopii sille täydellisesti^^" Noi vikat kuvat näyttää taas aivan ammativalokuvaajan ottamilta C: Aivan mahtava postaus.

    P.S Tuun varastaan Norpan ja Domskun yöllä >.<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Norbert halaa♥* Ou, ei kai nyt sentään?0.0 Suuret kiitokset<33 Ää!D::: Suojautukaa! *Lukitsee Norbertin ja Dominon lukkojen taakse* Kiitos kun tulit kommentoimaan, Sylvia:*

      Poista
  10. Awww miten ihanan söpö pastellimursuprinsessa Norpasta tulikaan! ❤ (Joo mun lempinimet on kyllä hienoja)
    Tuota Alicea en vielä ole käynyt katsomassa, mutta pienellä vilkuilulla (Koska pelkään spoilereita) elokuva vaikuttaa aivan mahtavalta!
    Itsekkin olen jo kaikki kokeet tehnyt ja kouluhommatkin myös! *tanssii Hobitin kanssa*
    Hyvää onneksu pian alkavaa kesälomaa sinulle! Ja ensi postaukseen! ❤
    ~Kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uii, mietin miltä Norppa näyttäisi mursuna ^u^ Sun keksimät lempinimet on upeita! Ymmärrän, mäkin pelkään nykyään spoilereita ihan tosissani. Mutta voin sanoa, että se on oikeastikkin ihana♥ Wuhuu! Onnee! *Ryhtyy tanssimaan Kikin kanssa* Voi kiitos, samoin♥

      Poista
  11. Norbertin uusi look on ihana, peruukki sopii hänelle paremmin kuin tuollaisesta hattarasta olisi voinut kuvitellakkaan! Nautin tosi paljon tämän postauksen kuvien katselusta, ne olivat tosi ammattimaisen näköisiä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeet tietää, kiitos!(^___^) Aivan ihanaa palautetta, et arvaakkaan miten hyvälle tuulelle kommentit saavat minut. Tälläkin hetkellä kirjoitan tätä hymyillen leveästi.:D Kiitos vielä Melancholyrose!<3

      Poista
  12. Kerta kaikkiaan aivan älyttömän ihania kuvia! En pysty sanoin kuvailemaan miten hyvä mieli sun kuvista tulee, ne on vaan niin erityisen omanlaisia! ;; x ;; ♥ Norbert (ja Domino) niin täydellisiä neitejä on melkein mahdoton löytää! Toi uusi peruukki sopii aivan täydellisesti Norpalle! ><♥ Kävin katsomassa kyseisen elokuvan vähän aikaa sitten, ja kyllä kannatti, mielettömän ihana elokuva! ^_^ Tykkään sun tavasta kirjoittaa, joten tuota arvostelua (ja muutenkin postauksiasi) on ihana lukea! c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian nättii tekstii, voi kiitos<33 Norppa ja Domskukin haluu lähetellä haleja ja lentäviä unicorneja!^^ Kiva kun pidit, ja musta on kivaa, kun niin moni nukkeilija on käynyt (aikoo käydä) katsomassa kyseisen elokuvan.^^ Aaw, kiitti♥ Itte taas ajattelin, et voisin parantaa kirjoittamistani. :D Kiitos hyvin paljon Emilia ja ihanaa lomaa!^w^

      Poista
  13. Todella ihania kuvasia Norbertin peruukki on suoraan sydemestä -aivan ihana.Itekki oon kattonu Liisan seikkailut peilimaasssa ja tykkäsin todella kovasti,et ole ainut jota ne sekunti tyypit ärsytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos!<33 Joo, ne sekunnit oli kyl aika raastavia.:D

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥