tiistai 23. elokuuta 2016

Ette ehkä ikinä usko, mutta..











..Mä tein tätä kyseistä postausta 18 tuntia. (^-^")

Saesa omentien lle, mellon!♥
(Tuo oli haltiakieltä, ihan vain suomeksi se tarkoitti 'On ilo tavata sinut, ystävä!'

Jotkut teistä ovat ehkä laittaneet merkille, että blogissani on ollut nytten miltein kolmen viikon ajan hiljaiseloa, itteeni kyllä se hieman järkyttää, mutta ei, en ole laiskotellut tätä aikaa, olen nimittäin tehnyt tätä postausta yhteensä 18 tuntia. 

Kyllä, en itsekkään tiedä, miten sain niin paljon aikaa uppoamaan yhteen postaukseen!:D Olen kyllä todella hidas tälläisissä jutuissa ja jään viilaamaan ihan turhiakin asioita välillä, esimerkiksi tein näihin shootteihin Picmonkeylla otsikot, joihin upposi aikaa ainakin se puolitoista tuntia, en käsitä. (x

Olen päättänyt ottaa 'kerran viikossa joka torstai tulee postaus'-tavoitteen pois, koska huomasin loppukesästä, että välillä hosuin postauksissani niin, ettei minulle tullu siitä palkitsevaa fiilistä, koska näin niissä jo heti julkaistuani virheitä. Ajattelin silloin jo "olisin voinut tehdä tuon ja tuonkin jutun ihan erilailla." tai "Ei vitsi toi lause ei sovi tohon kyllä yhtään." ;__; Aion siis tehdä tästä lähtien entistä huolellisemmin postaukseni ja kehittyä tässä. Älkää siis ymmärtäkö, ettenkö ole panostanut ennenkin postauksiin, aikaisemminkin on mennyt lähes kaikissa postauksissa 5-11 tuntia...Oon kyllä ihan etana #1 x'D

Mitä mieltä te olisitte tästä, että tekisin hieman harvemmin postauksia, mutta laatu olisi korkeammalla ja postaukset mahdollisesti pidempiä? Kertokaa ihmeessä. ^-^

Olen nähnyt tähän postaukseen todella paljon aikaa ja vaivaa, joten toivon sydämeni pohjasta aidosti, että katsoisitte kuvat rauhassa ja lukisitte tekstit ajatuksella, arvostaisin sitä kovastiEnjoy!






Nämä kyseiset otokset otin ollessani viikonloppuna parhaan ystäväni luona, kun käytiin juuri ennen Tivolin sulkeutumista napsimassa parit kuvat, joihin olen itseasiassa aika tyytyväinenkin!:3 Odotan innolla, että pääsisinkö tänä vuonna Linnanmäelle valokarnevaalien aikaan, koska se jos mikä olisi hyvin kuvauksellinen paikka!






















(Hatter's deathbed)


"Ihana päiväkirjani, oli aivan tavanomainen loppukesän ilta Gerda-tädin luona, joka huostaanotti meidät tultuamme Ajattomalta Alueelta. Hän on hyvin empaattinen ja mukava, mutta myös ylihuolehtivainen, joka sai minut huolestumaan pienestä reissustamme Norbertin kanssa"




Domino: Norbert, e-entä jos Gerda-täti huomaa meidän lähteneen näin iltamyöhään leikkimään metsään? Eikö tämä ole hieman liian riskialtista?;__;

Norbert: Höpsis! Se täti on kuules yhtä hyvä näköne ku kastemato vesilätäkössä, ei se mittää huomaa!



Domino: Oletko aivan varma? Entä jos-

Norbert: Luota muhu! Ei se sillokaa huomannu mitää, ku syötii kaikki se leipomat omppupiiraat.Se jäi su repliikkii Domsku, leikitää nyt!^-^



Domino: *Ääni täristen* Ä-älä pahoita mieltäsi tai ymmärrä väärin, mutta minua ei enään oikein huvita leikkiä. Muistin jälleen perheeni, joka luulee minun olevan k-kuolleen ja muutti siksi pois maasta. Meni taas fiilis leikkiä.

Norbert: Mie ymmärrän siua, mutta onks jotai, mikä saattais piristää?



Domino: *Silittää alakuloisena pehmoleluaan* Eipä taida..En ole ollut pitkään aikaan onnellinen sydämeni kyllyydestä, eräänlainen varjo hiipii taukoamatta mieleeni. En ole unohtanut Ajattoman Alueen kauhuja.




Norbert: *Kiljaisee innosta* Se se sana on! Sydän! Keksin ratkaisun! Dombuliini, voitkos antaa miulle lahajan?

Domino: M-mitä?




Norbert: Nii! Ei kai se haittais?




Domino: M-mutta syntymäpäiväsihän on vasta kahden kuukauden päästä.




Norbert: Niin on, mut voikko antaa nytki?



Domino: E-en käsitä nyt ollenkaan. 0.0 *Alkaa käydä kärsimättömäksi* Miksi haluat yhtäkkiä lahjan, kun puhun perheestäni ja siitä, kun olen surullinen? Ymmärrän, että antamisenilo on hyvä juttu, mutta-



Norbert: *Hihittää* Mutta ku miekin annan siulle jotain!



Domino: Tässä nyt ei ole mitään järkeä. Etkö voisi jo selittää?.___.



Norbert: En, koska miusta teot puhuvat pian puolestani. :3 *Kaivaa jotain taskusta*



Norbert: Täs. ^^



Domino: O-onko se minulle?0.0



Norbert: Tietystis! Ekkö piä siit?



Domino: Tietenkin, mutta en tajua, miksi annat tämän?




Norbert: Sie ajattelet tosi usei syvällisesti, mut tän merkityst et muka ymmärrä. O.O

Domino: *Tutkii hämmentyneenä sydäntä* E-en ymmärräkkään..Voitko selittää?




Norbert: Sain ton mamiltani, ku hän vie tallusteli maan päällä. Hän sanoi, et miun kuuluu antaa se sille henkilölle, kenelle haluan sydämeni omistaappi.




Norbert: Sie oot se henkilö, sie osasit avata tiesi sydämeeni. Lahjana tarkotin, et oisit antanu miulle avaimesi.^^

Domino: Voi Norbert..



Domino: *Tuntee kyynelien kohoavan silmiin ja kuiskaa* L-lupaathan, ettet koskaan jätä minua yksin?



Norbert: Lupaan tietystis, oot miulle nii kovin rakas.





"Päiväkirjani, tämän illan jälkeen en ole enään koskaan epäillyt, etteikö Norbert välittäisi minusta oikeasti. Tuntuu ihanalta, kun tiedän merkitseväni hänen elämäänsä paljon." T: Domino 


Mielestäni Domino on jotenkin hyvin syrjäytyvä ja hento mutta sisältään vahva henkilö, joka tarvitsee välillä omaa rauhaa ja tilaa ajatella, kun ei jaksa kuunnella Norbertin hössötystä. C': Tässä shootissa Domino käy iltaisella kävelyllään, jonka hän tekee aina torstaisin Norbertin ja Gerda-tädin vaivuttua unten maille.















Nämä kuvat ovat taas otettu parhaan ystäväni kanssa, mutta nämä  kuvat ovat kesäloman viimeisiltä viikoilta, eikä lähipäiviltä niin kuin muut tämän postauksen kuvat. Olin unohtanut kokonaan nämä kuvat, mutta oli mielestäni sen verran kivoja, että päätin laittaa ne tänne blogin puolelle.^^ (Kuvissa esiintyy ystäväni.)























Nämä kuvat ovat otettu samana viikonloppuna, kun huvipuistokuvatkin.Se on niin jännä juttu, miten kuvissa arkisetkin asiat saattavat näyttää jollain tavalla kiehtovilta. :3 Shootin katsomalla, ymmärrätte miten tarkoitan.



















(Miksi kaverini on niin kuvauksellinen?)



En tiedä miksi, mutta olen aina tykännyt kuvata puita, koska ne ovat niin erilaisia ja niitä voi lähestyä niin eri tavoin. Tässä pari kuvaa. ^^














Eräänä päivänä oli satanut koko päivän kuin hanasta, mutta sitten huomasin koneella ollessani, että ilta aurinko alkoi paistamaan. Ampaisin äkkiä kameralaukun olalleni ja lähdin pihalle kuvaamaan vesipisaroista kimmeltäviä oksia.♥









Tälläisiä kuvia tällä kertaa!^^ Itse olen erittäin tyytyväinen tähän postaukseen, joten toivon, että tekin piditte tästä!:* Arvostaisin enemmän kuin suuresti, jos jättäisitte edes pienen kommentin kommenttiboksiin, se merkitsisi mulle todella paljonKiitos paljon, jos tekisit niin. (:

 Vastaan jokaiseen kommenttiin ajatuksella, kuten aina, mutta viime postauksen kommentteihin en ole vielä kerennyt vastaamaan, koska koulu ja tämän postauksen tekeminen on vienyt niin paljon aikaa, josta tulikin mieleen, miten teidän koulunne on alkanut?^^ Itse aloitin kahdeksannen vuoden ja lukuvuoteni on alkanut ihan suht hyvin, mitä noi kuuden aamut kyllä alkaa käydä hermoille. Tällä hetkellä olen kyllä kipeä, enkä voinut mennä kouluun, mutta pysykää te terveinä, tai jos olette myös kipeinä, niin pikaisia paranemisia!*^^*

Jos teitä muuten kiinnostaa, niin tein vähä aika sitten toisen käyttäjän joka kantaa nimimerkkiä @anni_hobitti, johon laittelen kuvia elämästäni, piirrustuksistani sekä ottamistani luontokuvista tietenkin!^^

 Ps: Pakko vielä sanoa, että oli aivan ihanaa nähdä suosikkitubettajani ZoneVD viikonloppuna.♥ Oli jotenkin hellyyttävää, kun hän muisti minut kommenttiosiosta Hobittina. *^^* Ääh, en ois ikinä uskonut, et voisin jutella ihan kunnolla kyseisen herran kanssa, koska esimerkiksi Meripäivätubessa oli niin paljon väkeä, että kerkesin just ja just halaamaan Joonaa ja vaihtamaan lauseen, mut tuolla oli monta minuuttia aikaa kun väkeä sielä Sun Dance Dayssa oli naurettavan vähän, jossa Joona oli juontamassa. :'D♥ Kuka on teidän lempitubettaja, ja oletteko nähneet hänet?:3 Kuulisin mielelläni tälläisenä YouTuben suurkuluttajana.



Ennen                                                                        Jälkeen


Joku kommentoijistani oli pyytänyt muokkaamatonta versiota jostain kuvastani, ja tässä on yksi esimerkki. Hän pyysi myös kokonaista postausta, jossa antaisin vinkkejä valokuvaamiseen ja kuvien muokkaamiseen. Oletteko te muut mahdollisesti kiinnostuneita sellaisesta?(:

JOS KOMMENTOI OSIOTA EI NÄY, LAITA HIIRI TAI PAINA  PUHELIMELLA SINISEN PALKIN VASENTA REUNAA. ^^

Ihanaa elokuuta kaikille ja tsemppiä koulunkäyntiin!(^w^)


Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen ajallaan. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.

Hobitti, Domino & Norbert

25 kommenttia:

  1. Jee, sä postasit!
    Ihania kuvia, kuten aina♡
    Postaile taas pian!
    Kurkkaathan?
    Beautyofbeingsmall.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos♥ En tiedä, kuinka kauan seuraavan postauksen tekemisessä tulee kestämään, mutta mahdollisimman pian.^^ Käyn joo katsomassa!:*

      Poista
  2. Ihania kuvia! Oot tosi taitava kuvaaja! ^^ Ja tykkään kun noi otsikot on jotenki salaperäsiä ja ns. kauniita. Olis tosi kiva nähä sellanen muokkausaiheinen postaus kun sun kuvat on jotenki uniikkeja tai erilaisia just noiden lämpimien muokkausten takia. :) Katoin muuten vihdoin Saksikäsi Edwardin! :DD Suniin blogiin on aina kiva kommentoida kun vastaat niin positiivisesti! Mut jatka samaan malliin! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, iso kiitos!<3 Taidankin tässä syksyllä väkästää sellaisen postauksen, koska intoa löytyisi!^^ Jes! Tykkäsitkö?^_^ Aaw, toi on niin ihana tietää♥ Ja mä taas tykkään vastailla sun kommentteihin, koska ne on niin suloisia ja piristäviä *^^* Kiitos, Tuisku!

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia, ja mahtava kuvatarina! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, huomasi että olit nähnyt paljob vaivaa! nwn♥

    VastaaPoista
  5. Jee postasit:3 Tosi ihania ja taitavasti otettuja kuvia!!
    Mua kyllä kiinnostais se kuvausvinkki juttu:)
    MITEN SÄ TEET NOIN HIENOT NOI KUVIEN
    ALKU OTSIKOT<3O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos ja hali sinne suuntaan!^w^♥ Okei! Kiva juttu, että sellainen postaus kiinnostais suakin.:3 Voin neuvoo tuollaisten otsikoidenkin tekemisen siinä postauksessa sitten. (: Kiitos kun kommentoit!♥ *3*

      Poista
  6. Kävinkin jo aiemmin täällä lukemassa ja ihailemassa taas kerran kuviasi! Itse oon yleensä sellainen suora ja vähimmän vaivan tyyppi, niin ihailen suuresti vaivannäköäsi postauksiin, joka todella tuottaa upeaa tulosta! Muiskis sinne Dominolle, joka aina vaan on suuri suosikkini, juu, jopa enemmän kuin Norppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Mä taas ihmettelen sitä, miten jaksat olla näin aktiivinen aina kommentoimaan mun postauksiin, nostan hattuu.^^ Haha, Domino on kyl kaunokainen ja jotenkin symppis, joten ymmärrän kyllä miksi pidät neidistä noin paljon :3 Kiitoksia kun tulit kommentoimaan Katya!:**

      Poista
  7. Ihana tavata sinuakin hobitti!❤
    Mua ei ollenkaan haittaisi, etä postailet vöhemmön, koska nämä shootit ovat niin kauniita ja huolella tehtyjä.
    Huvipuistokuvat huokuvat juuri sitä huvipuistojen ja tivolien tunnelmaa. Paljon valoja ja värikkäitä laitteita.

    Jokaisen shootin otsikot ovat vaan jotain niin kaunista. Opeta meille muillekkin tuollaisten tekemistä, jookos?

    Ketomus Norpasta ja Dominosta sai mut melkein itkemään. Kaksi söpöläistä juttelee keskenään metsässä.

    Sitten shoot yksinäisestä tai syrjääntyneestä Dominosta on kanssa ihana.

    Ja nuo kaikki luontokuvat! Olet niin taitava. Erityisesti nuo puukuvat. Mäkin tykkään kuvata puita tosi paljon, koska koskaan ei voi löytää kahta samalaista puuta.

    Kävinkin muuten kurkkimassa tuota toista instaasi. Oli kiva nähdä, minkälainen ihminen tuolla kuvien takana on.

    Ja sä kyllä taidatkin olla aikamoinen tuben suurkuluttaja! Mä kuuntelen sieltä vain lähinnä musiikkia.

    Mutta nyt tämä mun kommemtti alkaa lähestyä loppuaan. Toivottavasti en unohtanut mitään.
    Namàriè Hobitti!
    Tai siis toisinsanoen ensi postaukseen!
    Ps.Blogiini on piakkoin (huomenna?) ilmestymässä
    postaus, jossa on kuvia joita oon kuvannut sun inspiroimana. Voin tietenkin linkata sun blogin postaukseeni. Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa.
    ~Kiki
    Www.Dollmacarons.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, päätit sitten kirjottaa LOTR:in uudelleen :'D

      Eikä, siis oon niin otettu tästä♥ Kiitos paljon:* Ajattelin juu näyttää, miten tuollaiset otsikot tehään. Se on helppoa, mutta koska olen tälläinen pilkunviilaaja, niin siksi vaan kesti. :'

      Vou, en ois ikinä uskonu, et tää kuvatarina sais jollakin tunteita pintaan, koska en todellakaan ajanut sitä tässä takaa, vaan halusin, että se olis vaan Dominon päiväkirja merkintä 0.0<3

      Kiitos paljon!♥ Puut on ihania, vai onko ne kenties enttejä? Hmmh (8

      Hehe, mäkin ennen kuuntelin vaan musiikkia tubesta, mutta viime vuonna tutustuin tubettajien videoihin. :D

      Ää, tuo hyvästi sana kuulostaa vähän julmalta, koska mul tuli vaan mieleen se kun Galadriel hyvästeli Aragornin ja sanoi, että emme tapaa enään. ;__;

      Oi, on aivan huikeeta, että pystyn inspiroimaan jotakuta! Tietenkin käyn katsomassa.^^

      Kiitoksia paljon Kiki ihanasta kommentista:*

      Poista
    2. Ai että miten piristit minua tuolla vastauksella!❤
      Blogistani löytyy perjantaina julkaistu "Legoja ja inspiraatiota"- postaus johon olen linkannut blogisi. Arvostasin suuresti jos kävisit kurkkaamassa. ;3

      Poista
  8. Omm mistä aloittaisin?
    Vaikka siitä, että sun postaus on kertakaikkisen U.P.E.A.! Panostus näkyy heti, jo sun otsikot on nii syötävän söpöjä :3 (okei, vaikka oon just syömässä en tarkottanu tota niin konkreettisesti) Ja siis teet noi Picmonkeyllä? Lataaksä sitten sinne vaan valkosen kuvan ja muokkaat tekstin siihen päälle? (Tarvitsen opetustasi kuvaamiseen ja muokkaamisvinkkeihin... Sellanen postaus olisi tosi kiva!)
    Tykkäsin kuinka tässä postauksessa Domino oli nostettu vähän 'pinnalle' tai ainakin siltä musta tuntui. Ei siinä mitään, se Domino metsässä olikin mun lempishootti :) Siinä jotenki sai kiinni ton tarinan jälkeisen tunnelman ihan vaan Dominon ajatuksista ja siitä mitä se näkee. Luonnossa on niin kaunista aina! Ja sitku sä osaat ihan sairaan hyvin ton nuken näkökulmasta kuvaamisen!
    Ite oon ihan vastikään alkanu kattoo mitä ihmeen tubettajia kaikki kattoo ja nyt iteki tilaan muutamaa. Olen tykästynyt ZoneVDn kanavaan ja Tinke Bellin kanavaan :) Muitakin olen katsellut.
    On ollut kiva seurata sua instassa :) Niin nukketilille kuin omallekin tilillesi tulee aina niin ihania kuvia. Oot aivan loistava valokuvaaja!
    Toi tarinakin oli aivan ihana <3 Mua ei haittaa vaikka tulis harvemmin postauksia jos kaikki on tätä laatua! Tää on aivan upea ja se 18h näkyy kyl tästä (vaikka yhä ihmettelen tuntimäärää)!
    Itellä alkanu koulu ihan hyvin. Pientä koti-ikävää podennut mut viikonloppuna nään taas vanhempia :) Vielä pitäis lukee 11 sivuu huomiseksi mut koulukirja jäi kotiin ja kohta alkaa suicide squad jota oon menossa katsomaan :) siispä lopettelen ja jään odottamaan uutta mahtavaa postausta! Oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että käyttämäni aika näkyy postauksesta, kiitos♥ Juu, teen Picmonkeylla. :3 En lataa valkoista kuvaa, vaan teen siitä kuvasta valkoisen ja sitten vaan lisäilen erilaisia fontteja ja jotain pieniä juttuja, esimerkiksi lehden yms. ^^ Jei, oon ilonen siitä, että näköjään aika moni olisi innoissaan tälläisestä postauksesta.:3

      Hih, en ollut itte tajunneeni, että tässä postauksessa pääosassa onkin tavallaan Domino. :D Ihan hyvä näin, Norbert on ollut tässä lähiaikoina aika suosiossani. Iso kiitos, sanasi merkkaavat mulle paljon♥

      Okei, sehän on hieno juttu!^^ Hih, kattelen itsekkin Tinke Belliä, hänen kanavansa onkin hyvin suloinen. :3

      Musta oli aika jännä kuulla toi, koska koen molemmat tilini hyvin sekalaisiksi ja vähän 'mäh' tyylisiksi, mutta kiva juttu, että sä kuitenkin pidät!^^ Aaw, iso hali ja kiitos kiitos!^w^ Tää kommentti on mennyt nyt niin kiittelyks, mutta yleensä vain halaan ihmisiä, jos he sanovat minulle jotain kivaa. :D

      Juu, ihmettelen ittekin tuota 18 tuntia..Toisaalta, oon lähes kaikessa hidas. :D

      Hienoo!:* Voih, kyl se koti-ikävä siitä laantuu, kun näät taas perhettäs ja pääset käymään kotona.^^ Vinkkinä näin, että halaa vaikka jotain pehmolelua sillon, mulla toimii!c: Tsemppii sulle ja pidä hauskaa leffailtaa!^w^ Kiitän ja arvostan aivan mielettömästi, miten oot käyttänyt tähän kommenttiin aikaa, Anni♥

      Poista
  9. Omg, mä vaan rakastan tota sun kirjotustyyliä. Jotai ihanaa! Ja nyt mä haluun piirtää sut.. ^^' oot tosi kaunis, noi sun hiukset♡ oot Dominon kaksonen xD ja kirjottele kun huvittaa, pitkät postaukset on todella kivoja:3 Kaikki tän postauksen kuvista oli laadukkaita ja just semmosii iha mahtavii, mut noi kuvat huvipuistossa♡ jotain todella ihanaa♡♡ ja nyt taas tajuun etten osaa kirjottaa selvää kommenttii, pompin aiheest toiseen (unu) mut uskon et silti ymmärrät täst kirjainsotkusta et pidin todella sun postauksesta > w <

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, iso kiitos ja hali!<3 Aivan ihana kommentti, ja oon yllättynyt, että joku haluaisi piirtää mut :00 Jos piirrät, niin lähetä ihmeessä kuva vaikka gmailiin tai jotain:** Hei, mäkin aina pompin kommenteissa kuin kenguru. :D Kiitos vielä, Prince♥

      Poista
  10. Kumpa jaksaisin itsekkin nähdä enemmän vaivaa postauksiin kuin vain alle tunnin..tää oli kyllä upea,arvostan suuresti miten paljon olet nähny vaivaa tän eteen<<3

    VastaaPoista
  11. Et kyllä turhaan tätä postausta pitkään tehnyt, aivan uskomatonta jälkeä! <3 Noi otsikot on tosi omaperäisiä ja kauniita, mut kuvat, en tiiä mitä sanoo, et ne on vaa niitäydellisiä? ;;^;;♥ Tosi kaunis toi tarina, oot niin hyvä kirjottaan ja sun pikkuset on niiin sulosia! *^*♥ Kaiken lisäks oot nii kaunis itekin. <333

    Olis ihanaa jos kävisit vilkaisemassa mun blogia www.sweetdollwonderland.blogspot.fi c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mä rakastan tätä puhelimella kirjottamista, pahoittelut kirjoitusvirheistä sun muista! ^^'

      Poista
  12. Voih, huomasin tämän postauksen vasta nytte ^*^

    Mutta aivan ihana postaus, kuvat olivat niin upeita ja eääh, en kestä. Tuo musiikki sopi niin hyvin kuvatarinaan ♡ Huomasi kyllä, että olit todella panostanut postaukseen ^-^
    Mahtavaa, kun postasit näin pitkästä aikaa, ja toivottavasti postaat taas pian, sitten kun sinulle parhaiten sopii ^-^
    Toivottavasti paranet pian, ellet ole jo parantunut c: Itsekin olen nyt ollut vähän flunssassa cx
    Norbert on kyllä niin suloinen nuissa ihanissa vaaleanpunaisissa enkelinkiharoissan c: Ja Domskukin on erittäin suloinen c;

    Anteeksi jos teksti oli sekavaa

    ~Miuku
    miukuhau.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Moips! Päätin nyt vihdoin ottaa itteeni niskasta ja pistää oikee kommenttia tulemaa ouo
    Sun blogi on ihana ja oot tosi taitava kuvaamaan + sulla on tosi kauniit nuket! ♥

    Ite olin tosi aktiivinen 2013-2014 nukkeilussa (mulla oli toinen käyttäjä silloi) mut sitte tuli "pieni" tauko, ja nyt ku oon takas ni jotenki en löydä enää kauheesti aktiivisii nukkeilijoita samalla lailla, ni on tosi kiva nähä et kaikki ei oo vaa "kuollu pois" ^^

    Saat toki tulla moikkaamaan mun blogia jos jaksat, vaikka postausta tulee sitte vasta ku kaikki loput tilaukset tulee 8)
    https://soochipullips.blogspot.com
    -♥ Soochi

    VastaaPoista
  14. Kilometrikommenttia ei tänne tänään minun puoleltani ilmesty, sillä ajattelin hipsiä myöskin ulos kuvaamaan. Totean tässä vain karusti ja yksinkertaisesti, että kuvat olivat aivan mahtavia - suoraan sanottuna rakastin niitä. Enkä myöskään voi tehdä muuta kuin nostaa hattua panostuksellesi valokuvaukseen ja erityisesti näiden postausten tekoon.
    Shootti, missä Norppa ja Domsku esiintyivät oli myöskin kauniisti toteutettu, päiväkirjatekstinpätkät alussa ja lopussa sopivat täydellisesti johdatteleviksi ja tarinan päättäviksi teksteiksi. Shoottisi ovat aina kovin ihmisläheisiä ❤ Sateen jälkeiset kuvat tekivät myöskin minuun vaikutuksen. Kuten myös musta-valkokuvat. Nekin olivat aivan mahtavia. Ja rakastin myös kaverisi kanssa ottamiasi kuvia. Aivan mahtavia nekin. Eli toisin sanoen kauniita olivat kaikki kuvat ja kovin kaunis postaus myös ❤
    En tiedä, tästä tuli nyt kuitenkin puoliksi kilometrikommentti. Mutta, kiitos joka tapauksessa tämän postauksen jakamisesta kanssamme.
    - @pullipinnature

    VastaaPoista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥